Regina: Soita mulle

Johanna

Reginan neljättä albumia on odotettu jännityksellä. Keväällä ja kesällä saadut maistiaispalat kertoivat jo osaltaan, että luvassa on kitaravoittoisempaa ja uudenlaista soundia. Yhtyeen omat lausunnot antoivat samoja viitteitä - tietty matka olisi kuljettu loppuun ja olisi tarpeellisen itsensä uudelleenkeksimisen aika.

Mikä voi tulla bändiin ennestään tutustuneille shokkina on selkeiden pop-koukkujen puute. Regina on ollut ennen kaikkea oivaltavien melodioiden rakentajana tunnettu yhtye, jonka lähes jokaisesta albumikappaleesta voisi julkaista singlen. Maistiaisina julkaistut Haluan sinut ja kertakaikkisen mainio Jos et sä soita ovat toki purkan lailla tarttuvia, mutta niistäkin vain toista voi kutsua hitiksi samassa merkityksessä kuin monia Reginan aiempia tarttuvia pop-zipaleita. Haluan sinut kuulosti jo ilmestyessään enemmän osalta jotain kuin kokonaisvaltaiselta, omin jaloin seisovalta biisiltä.

Soita mulle ei siis ole hittilevy. Sen sijaan se on ilahduttavan kokonainen teos, jonka on tarkoitus herättää tunteita ja viedä matkalle, mutta mitään liian helppoa kuunneltavaa siitä ei saa. Huolimatta kitaroiden läsnäolosta ja aiempaa vahvemmasta bändisoiton tunteesta, kitaroilla ei ole mitään korostettua asemaa. Sen sijaan koskettimet ovat edelleen kappaleiden selkärankana toimivassa roolissa ja humisevat pohjalla.

Viettelevä Unessa ja sitä seuraava Haluan sinut tuovat kuuntelijan rivakasti albumiin sisälle, mutta jo kolmas kappale Lepään aalloilla on leijuntoineen uutta ja erilaista ja sama toistuu esimerkiksi kappaleissa Mustavalkeaa ja Ui mun luo. Ja koska teos alkaa uniin vaipumisella, lopussa tarinan kaari valmistuu, herätään ja ollaan Valveilla.

Levy kärsii erityisesti loppupäässä yhtenäisyydestään siten, että se on unohtua liian helposti taustamusiikiksi. Se ei kuitenkaan, yllättävää kyllä, tarkoita tässä tapauksessa että musiikki olisi tylsää, vaan se noudattaa enemmänkin varhaisen ambient-musiikin lainalaisuuksia: musiikkiin voi halutessaan uppoutua ja siitä voi myös irtautua samaisella vaivattomuudella. Jos ajoittainen mielen harhaileminen on se hinta joka on maksettava tästä uudesta tiestä, niin se on maksettava, uutta Puutarhatrilogiaa tai Oi miten suuria voimia! -levyä yhtye ei olisi voinut tehdä.

Muutoksista ja mahdollisista pettymyksistäkin huolimatta sama, tunnistettava yhtyeen kappaleiden keskuksessa olennaisena sykkivä nostalgian, kesän ja kaipauksen tunne on ehjänä Iisa Pykärin kujerruksen lisäksi eivätkä ole kärsineet täsmäiskujen puutteesta. Puutarhatrilogia on yksi vuosikymmenensä hienoimpia suomalaisia levyjä ja se oli jo huomattavan ehjä kokonaisuus. Vaikkei yhtä tiivistunnelmainen ja loistokas paketti, Soita mulle on Reginan uran ehjin teos.