Mika Peltonen: Tähän asti tiesin

Äänimaailma

Euralainen Mika Peltonen aloittaa yhdentoista kappaleen levynsä avaran kaihoisasta säkeestä kevyehkösti rokkaavaan kaareen nousevalla Maailman markkinoilla, jossa suomenkielinen melodisuus tasapainoilee iskelmällisen soundipatinan ja popahtavan koukun välimaastoissa. Peltosen tarinat ovat toimivia, mutta yllätyksettömiä. Eli hyvällä tavalla harmittoman kepeitä, mutta samalla myös turhan monessa kohtaa liiankin helposti saman tein unohtuvia. Melodisuus, melankolista puolta keventävä valoisuus ja raukean rento svengaavuus ovat positiivisia piirteitä ja joku Kevyesti keskellä päivää jättää jo vahvempaa muistijälkeäkin. Toki se iskelmäinen turhan tuttu ja turvallinen keskitien kaljarock-soundimaailma ei kauheasti lämmitä, mutta se ei silti täysin tyrmää biisikynän kipinää. Onneksi. Vaikka 100:n db:n ikävä on sanavalinnoiltaan melkoisen töksähtävä, kyllä sen sävellyskoukku toimii ihan kelvollisesti. Laulutulkinta kantaa mukavasti, muttei Peltonen siinäkään mielessä esitä todellista virtuositeettia tai yllätyselementtiä.

Nimibiisi Tähän asti tiesin muistelee mukavan vaivattomasti, riisutumpi sovitus pukee rakenteita. Mutta mikä hiton tarve sinne on aina tunkea sitä puisevaa sähkösärökitaraa? Vaikka kuulas synakin kulkee peruslatuja, maistuu jopa se paremmalta kuin kitarariffit. Siksi avarampi ja kuulaasti näppäilevä Uuteen kotiin miellyttää enemmän, vaikka ei kevyehköllä kolmasnainen-tyylillään iskekään hermoon. Rokkaavammin vispaavasta puolesta Tiina lähtee pois nostaa ehkä eniten peukkua. Kiireettä horjahteleva Tää on vasta elämää on aamuyötunnelmaisine pohdiskeluineen myös positiivinen mauste kokonaisuuteen. Peltosen albumi ei siis missään nimessä ole luotaantyöntävä tai varsinaisesti huono. On se silti turhan keskitien tunnelmointia noustakseen esiin.