Kim Curly Band: So Long, King Desire

Hilland Records

Helsinkiläisyhtyeen viimevuotisen esikoispitkäsoiton singlelohkaisu Passerby soi Andie MacDowellin tähdittämässä Hollywood-elokuvassa The 5th Quarter. Tämä on Kim Curly Bandin olemuksen kannalta tärkeä anekdootti, sillä maanläheisestä folkrockpuolestaan huolimatta orkesteri haluaa – näin uskon – antaa itsestään mahtipontisen ja myyttiseen suureen maailmaan avautuvan vaikutelman. Heidän americanansa on kotoisin Amerikasta, pukee ylleen Suomeen kaukorahtina tuodut ruutupaidat ja lähtee amerikkalaisvalmisteinen kitara selässä kohti Amerikkaa. Itseluottamusta tuntuisi löytyvän liki loputtomasti, uusi video pyörii R&A-festivaaleilla, kaikki on ulkoisesti tiptop.

Huippuhetkinään So Long, King Desiren musiikki antaa tukevan pohjan pedatulle nousukiidolle. New York ja Across The Canyon ovat Bruce Springsteen -pastisseja, mutta mielettömän energisiä, tyylikkäistä ja vilpittömiä sellaisia. Myös Berlinin ja Different Promisesin kertosäkeissä soi vaivattomasti irrotteleva hittipotentiaali. Wilcon viime vuosien vaihtelevan viehättävä aikuisrockflirtti pulpahtelee myös mieleen, etenkin Let It Ripin velttouden rajamailla nojailevan radioystävällisyyden kohdalla.

Isoista soinnuista, ujeltavista uruista ja kiivaasta sykkeestä luopuessaan So Long, King Desire kadottaa teräänsä. Waiting For The Moon on sisäsiisti bluegrass-opinnäyte, Asphalt Flower taas liikuttavuutensa onttoon kohokohdattomuuteen kadottava balladiluonnos. Hiljaisimmat hetket raivaavat tilaa Kim Curlyn alias Kimmo Nummisen sujuvalle ja eläväiselle laululle, josta kuitenkin uupuu ratkaiseva osa americana-hipsuttelun edellyttämää karismaa.

Tylsistyttävimmillään nykykuntoinen Kim Curly Band on mikä hyvänsä 70-luvun lauluntekijäperinnettä syleilevä ja soittimiinsa paljon rahaa käyttänyt jätkäporukka. Innostavimmillaan se voi huikata so long kelle haluaa ja lyödä tiskiin hymyn karetta nostattavan ja monikaistaisen moottoritien kokoisen kertosäkeen toisensa perään.