For The Imperium: For The Imperium

Warner

Imperiumin Mape Ollila kirjoitti viime vuonna, että "For The Imperium on levy-yhtiön tuotantopäällikön painajainen", koska yhtyeen kappaleet ovat monimutkaisia, haastavia ja ennen kaikkea vaikeasti markkinoitavissa jollekin tietylle yleisölle. "Siksi For The Imperium tulee tulevaisuudessakin pysymään omakustannebändinä", Ollila päättelee. Olen miettinyt samaa: yhtyeen turboahdettu, eri tyylejä pilkkanaan pitävä ulosanti saattaa olla epämieluinen pala myyntejään miettiville lafkoille.

Kolmen omakustannejulkaisun jälkeen on kuitenkin käynyt niin, että nelikon esikoispitkän julkaisee suuri monikansallinen levy-yhtiö. Tarkoittaako se, että For The Imperium on valtavirtaistunut hankkiutumalla eroon luovasta sompailustaan ja tyylihybrideistään? Että jokseenkin kokeellinen ilmaisu on muuttunut sovinnaiseksi? Ei oikeastaan. Esikoisalbumi on rakennettu melko pitkälti samoista aineksista kuin EP:nsä, ja on siksi varmasti kokeellisempi kuin muut Warnerin Suomen-yhtyeet yhteensä. Itse asiassa For The Imperium on saattanut odotusten vastaisesti lipsahtaa kuulijan haastamisessa entistä jyrkemmälle kantille kuin aiemmin.

Yhtyeen musiikki on edelleen yhdistelmä vähän kaikkea: hardcorea, rockia, popia, progressiivisen monimutkaisia rakenteita, elektronista säksätystä, matikantarkkaa soittoa, suureellisia jousia jne. Kyse on tietysti pahemman luokan sekamelskasta, mutta aivan järjellisestä sellaisesta, kun vain antaa levylle aikaa. Rönsyjä ei ole vähennetty, vaan niitä tuntuu olevan jopa entistä enemmän. Albumi on toisaalta myös järkyttävän tuotettu. Pahimmillaan soundi on putkea, josta on vaikea erottaa äänikuvan eri osia. Kun putken kylkeen lyödään selkeämmin soiva kikkailuosa, tulee helposti miettineeksi sen itsetarkoituksellisuutta. EP:illä For The Imperium oli rosoinen, mutta ainakin kaikki biisinosat tuntuivat olevan osa biisiä.

Ei tuotetussa soundissa sinänsä ole vikaa, sen vain odottaa tuovan jotain lisäarvoa, jos se jotain viekin. Parhaiten tässä onnistutaan levyn suureellisimmassa kohdassa, mahtavan ambientmaisen Heron johtaessa rohkeaan, jousin pumpattuun Until The Endiin, jolla upeasti laulava Hakim Hietikko on elementissään. Hietikkoa saa kiittää siitä, ettei nelikon tehokas taju melodioille jää huomaamatta yhtyeen paikoin turhankin sekavasta ilmaisusta.

For The Imperium on eittämättä livebändi. Levyn suoraviivaisemmissa kohdissa huomaa, kuinka hyvällä groovella nelikko vääntää, ja siksi niistä on helppo nauttia. Monimutkaisemmissa osuuksissa voi kuulla yhtäläisyyksiä niin Mars Voltan soittofetisseihin kuin Mike Pattonin erinäisiin projekteihin barokkipopista kokeellisempaan laitaan. Metalli-etumerkistään huolimatta For The Imperiumin voi myös aivan yhtä lailla kuulla olevan sukua Pariisin Keväälle ja PMMP:lle kuin Dillinger Escape Planille. Kaikki luovivat omaa reittiään sekä tyylilajien että populaarimusiikin historian läpi.

For The Imperiumin debyyttialbumin suurin puute – ja erotus mainittuihin artisteihin – on todellisten ässäbiisien puute. Radiosoittoa saanut Creator on hyvä, muttei paljasta loppualbumista erityisen paljon. Rammsteinisti jykisevä (amatööri?)pornosamplella tuunattu California Girl (Born n' Raised) sekä Diedead ja Working Class Heroine kyllä potkivat, mutteivät jätä erityisiä jälkiä. Kohokohdiksi nousevat – jo mainittujen Heron ja Until It Endsin ohella – kepeähkö Österbotten, joka on oikeastaan melkein progressiivista popia, ja jonka vauhdikas ja mieskuorollinen loppuosa imaisee koskettimien lisäksi kuulijan mukaansa, sekä vaikuttavan voimakas Elisa, jossa yhtye lähtee rohkeasti ylittämään vuorta.

For The Imperium on julkaissut vasta ensimmäisen levynsä, mutta se on jo kehittänyt ja jalostanut näkemystään rutkasti sitten ensimmäisen pikkukiekkonsa. En voi sanoa erityisemmin nauttivani erityisen tuotetun kuuloisista levyistä, mutta on mukavaa, ettei tarvitse lähteä eka demo on paras -linjalle. En toisaalta ole kuullut sitä... Isosta levy-yhtiöstä, albumin puutteista ja liiallisesta yrittämisestä huolimatta on huojentavaa, että For The Imperium on ainakin jossain määrin säilyttänyt sisimpänsä. Se kokeilee nähdäkseen, mitä tapahtuu, ei koska se tietää, että jotain jännää tapahtuu.