Ghost Brigade: Until Fear No Longer Defines Us

Season of Mist

Jyväskylästä Euroopan metallipiirien valokeilaan noussut Ghost Brigade tuntui osuvan suoneen juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla edellisellä julkaisullaan Isolation Songs (2009). Yhtyeen eeppistä jyräämistä liki progressiivisiin ja herkkiin suvantoihin liittävästä ilmaisutyylistä levy otti irti huikeita tehoja, vieden bändin samoille lavoille muun muassa Amorphisin kanssa. Täten ennakko-odotukset prikaatin kolmannelle levylle oli ladattu jo valmiiksi täyteen. Elokuussa ilmestynyt Until Fear No Longer Defines Us tuskin tulee kenellekään pettymystä aiheuttamaankaan.

Akustinen In the Woods käynnistää albumin herkissä tunnelmissa, ja onkin aika rohkea aloitus. Moni – kuten minä – olisi olettanut, että kyseessä on vain lyhyt heruttelu ennen ratkaisevaa askelta päin myrskynsilmää, mutta totuus on toinen. Kappale on kauniisti kasvava ja tärkeä osa levyn kaarta, ei mikään tavanmukainen intro. Rytminsä puolesta näppäilystä nousee mieleen jopa Johnny Cashin NIN-tulkinta Hurt, ja jotain samaa kappaleissa on tunnetasollakin.

Yhtäläisyydet kuitenkin jäävät siihen, sillä kakkosraita Clawmaster on Ghost Brigadea omimmillaan. Tylyn kitaralanauksen johdattelema biisi päästää orkesterin ominaisimmat maneerit vapaiksi ja Manne Ikosen rähinä tuntuu selkäytimessä asti. Pahaenteisen suvannon kautta murina tiivistyy komeilla melodioilla kuorrutettuun kertosäkeeseen, joka paljastaa bändin kiinnittäneen sävykkääseen kitaratyöskentelyyn ja suoraviivaisempiin kappalerakenteisiin entistä enemmän huomiota.

Tämä seikka korostuu kolmantena soivan Chamberin kohdalla, joka pitää ainakin aktiivikuuntelun jäljiltä levyn parhaan biisin paikkaa omassa päässäni. Jopa hieman Alternative 4:n aikaista Anathemaa muistuttavissa maisemissa astelevassa tunnelmapalassa kuulija etenee johdonmukaisesti alakuloisesta säkeistöstä kutkuttelevaan nostatukseen vain päätyäkseen erinomaisesti kudotun kertosäkeen hyväilyyn – eikä taatusti halua sieltä enää pois.

Hehkuttamisesta tulee aina vähän hölmö olo, mutta kyseisen kappaleen kohdalla on nostettava kädet ilmaan ja annettava mennä. Pitkäjänteisemmänkin kuuntelun jälkeen se saa joka ikinen kerta käsivarret kananlihalle. Parastahan tässä on se, että kyse on vasta kolmannesta kappaleesta eikä taso tuntuvammin pääse koko levyn aikana laskemaan.

Kokonaisuus rakentuu vaihteluun rankemman jytäämisen ja Chamberin tapaisten puhtaampien tunnelmapalojen välillä. Tylymmällä saralla kovimpiin tuloksiin nousevat sludge-painotteisella jyräriffillä rankaiseva Break Water sekä bändin nopeampaa osaamista edustava Torn. Päätösraita Soulcarvers nostaa vielä kerran kananlihaprosentin korkeuksiin kauniisti rumuuteen puetulla tunnelmallaan, josta löytyy sävyjä aina postrockiinkin asti.

Kokonaisuutena Until Fear No Longer Defines Us on hyvin tasapainoinen ja harkitusti rakennettu, hitaasti ytimeensä houkutteleva myrsky. Isolation Songsiin nähden levy on yksinkertaisempi ja nopeammin sulava, mutta tässä tapauksessa se ei merkitse mitään, toisin kuin biisien laadukkuus. Nappiosumia löytyy muun muassa mainitut, mutta hivenen keskiverrommatkin numerot puolustavat paikkaansa juuri kokonaisuuden tasapainon tukirakenteina. Varsinaisia yllätyksiä ei löydy, mutta ei niitä tee mieli etsiäkään kun ääneensä entistäkin enemmän tunnetta löytänyt Ikonen ja kumppanit ovat kattaneet pöydän parhailla antimillaan. Silti tuntuu, että Ghost Brigaden kaikkein suurimmat urotyöt ovat vasta edessäpäin – ja se jos jokin antaa toivoa.