City Slang

Arizonan aavikoissa on jotain selittämätöntä magiikkaa. Tämä puhtaasti maantieteellinen seikka on henkisesti yhdistänyt täysin eri genrejen bändejä (Giant Sand, Queens Of The Stone Age jne.), joiden levyiltä on aavikon kuumat tuulet voinut aistia. Myös Calexicon voi tähän joukkoon laskea, löytyyhän yhtyeen riveistä esimerkiksi entisiä Giant Sandin jäseniä. Howe Gelbin varjossa kehittyneestä sivuprojektista syntynsä saanut Calexico on kuitenkin laadullisilla määreillä mitattuna jo ajat sitten pyyhältänyt GS:n ohitse. Feast Of Wire on uusi lenkki tähän ketjuun, sillä kyseessä on bändin tähänastisen uran kirkkain hetki.

Feast Of Wirella soittaa bändi, joka seisoo sataprosenttisesti omilla jaloillaan. On totta että levyn ensivaikutelma antaa Calexicosta hyvin perinteikkään kuvan, mutta mitään puisevaa historiantuntia se ei tarjoa. Äänimaailmaltaan Feast Of Wire olisi helposti voinut ilmestyä vaikka 60-luvulta, sillä kaikki hitusenkaan elektroniselta tai modernilta haiskahtavat instrumentit on Calexico laittanut lukkojen taakse. Niiden sijaan mm. puhaltimet, viulut, haitari ja slide-kitarat ovat päässeet upealla tavalla esiin.

Joey Burnsin ja John Convertinon luotsaama Calexico on tähän mennessä ollut omissa muistiinpanoissani korkeintaan lupaava, mutta Feast Of Wirella se nostattaa itsensa useaa luokkaa ylemmäs. Koko pitkäsoitto sisältää ensiluokkaista biisimatskua, mutta jos jonkun yksittäissiivun haluaa tuoda esille, olisi se ehdottomasti henkeä salpaava Woven Birds. Mitä enemmän musiikkia kuuntelee, sitä harvinaisemmaksi nämä niskakarvoja tutisuttavat kappaleet käyvät. Senkin puolesta voi olla varma, että vuoden lopulla omaa ”Top kymppiä” koostaessa Feast Of Wire sijoittuu korkealle. Ihan täysiä pojoja en sille silti uskalla luvata - ainakaan ihan vielä.