Primus: Green Naugahyde

Prawn Song

Primus palaa harharetkiltään jokseenkin samanlaisena yli-inhimillisenä koneena, jollainen se oli edellisen pitkäsoiton Antipopin (1999) ja siihenastisen uran summanneen videokokoelman kylkiäis-EP:n Animals Should Not Try to Act Like Peoplen (2003) aikoihin. Soololevyjä ja -kiertueita tehnyt Claypool on yhtyeen ystävien onneksi palannut siihen pestiin, jonka parhaiten täyttää.

Trion perusluonne ei ole väliajalla muuttunut: Primus on yhä omintakeinen sekoitus progressiivisuutta, rockia ja funkkaavaa metallia höystettynä happopäisen psykedeelisellä näkövinkkelillä. Myös voimasuhteet ovat ennallaan. Les Claypoolin basismi ja tarinankerronta hallitsevat palettia, kitaristi Larry LaLonde virkkaa taustalla väljiä kitarajuonteitaan ja rumputyöskentely – josta tällä kertaa vastaa Primuksen muinainen jäsen Jay Lane – on häikäisevän hienoa. Eikä edelleenkään ole väärin kategorisoida Primuksen musiikkia yksinkertaisesti ja tyhjentävästi Primuksen musiikiksi.

Green Naugahyde tarjoaa kolmentoista raidan verran perushyvää Primusta. Utuisen intron jälkeen potkustartilla käyntiin lähtevä Hennepin Crawler on oivallinen avaus levylle ja kierossa funkkaavuudessaan kerrassaan herkullinen. Levyn kärkikastiin niin ikään luettava Last Salmon Man herättää välittömästi liiankin häiritseviä mielikuvia The Brown Albumin (1997) Golden Boyn ja Fisticuffsin suuntaan, mutta onnistuu hypnoottisen tamppaavan funk-grooven, Primus-reggaen ja kerrasta päähän -kertosäkeen sekoituksena nousemaan plussalle.

Tamppaava ja kilkuttava Eternal Consumption Engine edustaa oivasti Primuksen musiikillista hassutteluosastoa, jollaista oikein kukaan muu ei tee. Hauska kappale on läheistä sukua Tales from the Punchbowlin luonnoksenomaiselle Space Farmille, mutta on teeman ihka oikeaksi kappaleeksi realisoitunut täysipäinen serkku. Tragedy´s a Comin´ ja Lee Van Cleef puolestaan ovat tyrmäävää funkkausta hieman Antipopin Ballad of Bodaciousin malliin.

Albumin keskivaiheilla Eyes of the Squirrel ja Jilly´s on Smack vajoavat hieman syvempiin vesiin. Etenkin jälkimmäinen tuntuu vellovan pahaenteisesti Claypoolin mou'uttaessa pystybassoaan jousella. Huumeaddiktiosta kertova raita on albumin koskettavin. Mieleen hiipii houreinen Pork Soda (1993), jonka aikaan yhtyeellä taisi olla aiheesta omakohtaista kokemusta.

Nyt näkökulma on rohkean ulkopuolinen. Sanoituksellisen sisällön suhteen yhtye näyttääkin tauon aikana jossain määrin kasvaneen, jopa aikuistuneen. Laulujen maailma on yhä tutun värikäs ja kummallinen, mutta mukana on vakavampaakin otetta. Kalastus-aiheisia lauluja jatkava Last Salmon Man käsittelee ympäristön saastumista sekä Eyes of the Squirrel ja Moron TV nykyistä mediamailmaa. Albumi tuntuu ylipäätään olevan tiukasti kiinni ajan ilmiöissä, mikä on Primukselle harvinaista.

Levyn loppupuolella höyry uhkaa paikoin loppua koneesta. Lanen rumpuintrolla alkava Green Ranger on turhan muodoton pariminuuttinen. Sen jälkeen seuraava paranoidi HOINFODAMAN lukeutuu albumin perempaan puoliskoon, ja olisi ansainnut hieman paisuttelua kolmen minuutin kestolleen. Perkussiivinen Extinction Burst on kelpo ”Primus-fanin Primus-raita”, ja sisältää hienon välikkeen, mutta lopettaa albumin kaikesta huolimatta lievästi tussahtaen. Albumin lopettaminen sekaviin tunnelmiin on tietysti aiemmilta levyiltä tuttua. Uutta ei ole myöskään tarttuvinta raitaa toistava uudelleenlämmittely, joka tällä kertaa on lohiteemaa pikauusiva Salmon Men -hoilaus.

Tiivistäen voisi sanoa, että Green Naugahyde on hyvä ja yllättävän tiukka paketti. Täydellinen se ei ole, eikä kiilaa Primus-katalogin kärkeen, muttei missään nimessä myöskään tavoittele laimean Antipopin jumbosijaa. Ennen kaikkea kyseessä on luonteva paluu sorvin ääreen.