Eino Antiwäkki: Rotsit auki

Skill Street Entertainment

Kokenut ug-häsläri Eino Antiwäkki on kotikutoisen gangsta-rapin – josta ei aina tiennyt onko se täydellisen nerokasta parodiaa vai täydellistä itsekritiikin puutetta – jälkeen siirtynyt keskemmälle tietä. Toinen Street Skills -julkaisu Rotsit auki kertoo, että miehen tyylillisiä hengenheimolaisia kannattaa etsiä jostain Opaalin, Heikki Kuulan ja räppitähteydestä haaveilevien makuuhuonestarojen leikkauspisteestä.

Iloiselta tuntuvista hetkistään huolimatta Rotsit auki on alakuloinen ja melankolinen levy. Ulkonäkökeskeisyys, toimettomuus, vastuuttomat teiniäidit, laitoksiin suljetut vanhukset ja muodon painottuminen sisällön kustannuksella eivät ole uusia avauksia, mutta eivät myöskään kuluneimpia aiheita suomalaisessa hiphopissa.

Taustat kulkevat samoissa varjoissa. Skillstreet on jopa klaustrofobisen piinava, kun Viron äänihäiriöitä korostavassa taustassa on jotain hyvin häiritsevää, mutta tenhokasta. Yökastelija on ennen kaikkea uhkaava ja Työtön hyvin melankolinen biisi, ilmankin häiriöiden ja niiden seurausten käsittelyä. Voimattomuus tuntuu. Välillä otetaan kevyemmin: Letti kiiltää tarjoaa itseironiaa, mutta sillä lailla vakavassa hengessä, ettei se tempaa mukaansa kuin esimerkiksi Ruudolfin vastaava. Se on silti levyn onnistuneimpia ja reippaimpia kappaleita.

Eino Antiwäkki käyttää riimejä turvallisesti, mutta huomaamatta ei jää miehen sanansylkemisen ja verbaliikan kehittyminen. Antiwäkki ei ole uudistaja, eivätkä riimit ole keskeisin osa hänen ulosantiaan. Hänen jokseenkin rauhallinen tapa esittää asiansa tuntuu vakuuttavalta, ja se on ensiarvoista epäkohdista laulavalle. Samalla on kadonnut osa siitä helposti romantisoitavasta, hurjasti yrittävästä ug-Antiwäkistä. On kuuntelijasta kiinni, sulkeeko se vetoketjun Antiwäkin maailmaan.