Markus Pesonen Hendectet: Hum

Unit

Yksi vuoden mielenkiintoisimmista ja ehdottomasti parhaista albumeista saapuu hieman odottamattomalta suunnalta. Markus Pesosen yhdentoista hengen kokoonpano koostuu lähinnä improvisoijista, jotka soittavat Humilla pääasiassa Pesosen sävellyksiä. Levyä kuunnellessa ei ihan ensimmäiseksi ajattele Pesosen olevan kitaristi, niin näennäisesti vähäisessä roolissa yhtyejohtajan kuusikielinen levyllä on.

Puhallinpainotteinen orkesteri pitää huolen siitä, ettei Kuopiosta Kööpenhaminaan ja Berliiniin siirtyneen Pesosen visio jää epäselväksi. Hum on kuin märkä kumirätti, joka venyy kireyttään ja läiskähtelee ennalta-arvaamattomasti kuulijan kasvoille. Tunne vaihtelee epämiellyttävästä kiehtovaan, epäillen kiinnostuneesta rajattomasti rakastuneeseen.

Vaikka Humilla on kyse on ennen kaikkea jazz-musiikista, kuuluu Pesosen sävellyksistä tekijänsä kiinnostus niin poppiin kuin abstraktiin äänitaiteeseen. CO² tarjoaa mielipuolista draivia kehystämällä takaa-ajojazzinsa avantgardistisilla osuuksilla, joissa yksinäinen torvensoittaja ja rumpali käyvät lohduttomaan taistoon keskellä hiipivän jousinoisen.

Dynamiikaltaan Hum on erityisen onnistunut. Pienimmätkin yksityiskohdat tuntuvat harkituilta, mutta samalla isoissa linjoissa on elävöittävää suurpiirteisyyttä. Viipyilevä tunnelma räiskähtelee odottamattomasti, mutta varmasti jäljen jättäen. Levyä voi kuunnella kokonaisuutena tai osissa, sieltä täältä, eikä se tunnu kadottavan tehoaan. Kuin runoutta.

Omien sävellystensä lisäksi Pesonen tarjoilee debyytillään kaksi lainaa. Yksitoistikon luenta Charles Mingusin Goodbie Pork Pie Hatistä pitää varpaillaan, uskollisuudentunteesta huolimatta. Näkemys The Beatlesin A Day In The Lifesta on loistava. Siinä missä Neil Young päättää keikkansa riitasointuisen myrskyisään ja lihaksikkaan metelikkääseen versioon liverpoolilaisten ehkä hienoimmasta kappaleesta, löytää Pesonen sen voiman erottamalla kaikki äänet omikseen ja lyömällä ne kerralla yhteen. Kappaleen tuttuutta hälventää tunne siitä, että Markus Pesonen Hendectet tuntuu tekevän mahdottomasta – alkuperäisen ylittämisestä – debyyttinsä päätösbiisin, tuosta noin vaan.