The Valkyrians: Punkrocksteady

Stupido

The Valkyrians lähtee kolmannella albumillaan cover-vesille. Luvassa ei kuitenkaan ole sen koommin reggaen, skan kuin rocksteadynkään puolelta löytyvien idolien perkaamista. Sen sijaan leikkuulaudalle on kaivettu albumin nimen mukaisesti omat suosikit punkin ja uuden aallon pölyisiltä ullakoilta. Tämän jälkeen ne on heitetty bändin ska-reggae-uuniin. Tämä ei ole kaikkein omaperäisin ratkaisu, onhan punk etäistä sukua Jamaikan rytmimusiikille. Kyse on kuitenkin kunnianosoituksesta, mikä suotakoon.

Punkrocksteady ei valitettavasti vältä perinteisen cover-levyn sudenkuoppia. Liian usein lainamateriaalista kootun levyn kuuntelu on vähän kuin pussaisi siskoaan tai pelaisi koripallossa tasapelin. Tälläkään kertaa levyltä ei löydy yhtään ainutta esitystä, joka olisi ihan täyttä sudenkuraa. Another Girl, Another Planet toki häviää The Only Onesin alkuperäiselle kaikilla mahdollisilla tasoilla, olematta silti huono. Ja Joy Divisionin lätkyttämistä olisi ehkä voinut miettiä. Yhtä harvassa kuin huditkin ovat ne laulut, jotka erottuvat massasta.

Sillä massaksi homma tuppaa väkisin jauhautumaan, kun biisien muodot alkavat toistaa itseään. Kun näinkin mainiosta bändistä ja muutamasta kekseliäästä sovituksesta huolimatta lopputulos tuntuu ajoittain lähinnä väljähtyneeltä kaurapuurolta, ongelman täytyy olla sisäänrakennettu. Joko kaikissa alkuperäisissä ei ole riittävästi pop-koukkuja, jotta ne saataisiin kivuttomasti siirtymään toiseen genreen – tai sitten vika on ska-reggae-poljennon junnaavassa toistossa itsessään.

Mutta mutta. Toki sitä huomaa soittavansa ilmakitaraa useammankin biisin tahdissa - ja onnistuneimpien joukkoon luettavan Blondien Heart of Glassin mukana jopa viheltävänsä. Sham 69:n Borstal Breakout jytää huomattavasti originaalia nohevammin ja The Clashin Career Opportunities saa jopa hiukan uusia ulottuvuuksia. Levyllä on ilman muuta hetkensä, mutta valkyyrioilla on enemmän annettavaa oman materiaalinsa parissa.