Olavi Trio & Friends: Triologia

TUM

Free on jazzin lajeista haastavin ja vähiten yleisöystävällinen. Pahimmillaan kyse on rasittavasta Jazz Club -tyylin nonsensestä. Hienoimmillaan, etenkin elävänä, se voi laajentaa tajuntaa ja tarjota unohtumattoman väkeviä kokemuksia. Toki free jazz voi realisoitua levymuodossakin varsin timanttiseksi, minkä väitteen puolesta todistaa Olavi Trion ensialbumi Triologia.

Olavi Trio koostuu kolmesta herrasta, joilla kaikilla on sama toinen nimi, Olavi. Seitsenkymppinen kontrabasisti Teppo Hauta-aho, Suomi-freen ensimmäisen aallon konkari, on porukan nestori. Pasunisti Jari Hongisto ja rumpali Olavi Louhivuori eivät hekään ole keltanokkia. UMO:n riveissä vaikuttava Hongisto on ollut itsensä Edward Vesalan opissa, ja Louhivuorellakin on nuoresta iästä huolimatta kytköksiä suuntaan jos toiseen. Vierailijoiksi Olavit ovat kutsuneet Verneri Pohjolan (trumpetti), Juhani Aaltosen (tenorisaksofoni) ja Kalle Kaliman (sähkökitara).

Vajaa kolmannes Triologian kappaleista on sävelletty. Ensin kannattaakin suosiolla hypätä tiukemmin strukturoitujen palojen kimppuun. Verneri Pohjolan sävellys Old Papa´s Blues on levyn helpoiten omaksuttavinta antia. Pohjolan edesmenneelle isälleen omistama kappale (joka ei tietenkään ole blues lainkaan) kurkottaa kuulaasti soivan vasken ja Louhivuoren intensiivisen rumputyöskentelyn myötä jonnekin, jossa voi sekä taistella tuulimyllyjä vastaan että olla rehellisesti slaavilainen.

Levyn päättävä Toivo Kärjen klassikkosävellys Täysikuu – jonka tunnetuimman version on tietenkin laulanut eräs kuuluisa Olavi – on hienon albumin kenties komein yksittäinen raita. Olavi Trio on saanut kollektiiviseen tajuntaan tatuoidusta ikivihreästä irti iskelmän ydinmehun, joka tosin on ennemminkin tislattu jonkin tuntemattoman palombialaispuun hedelmistä kuin mummolan pihan valkeista kuulaista.

Levyn improvisoitu materiaali – tai kenties olisi syytä sanoa improvisoidumpi materiaali, koska Triologian sävelletyt teokset eivät nekään noudata niitä tutuimpia polkuja – hehkuu syvää väriloistoa. Soitto soi orgaanisesti, muttei toki ole täysin vailla rakennetta. Kollektiiviset improvisoinnit ovat eläviä, jännittäviä ja ajatuksia suuntaavia. Tyhjentävän hyvät kansitekstit auttavat jälkimmäisessä aktiviteetissa.

Lähes seitsemänkymmentä minuuttia vapaata tai lähes vapaata jazzia on kova pala ainakin aloittelevalle freejazzistille. Näin aiheen noviisinakin on kuitenkin helppo väittää, että Olavi Trion Triologia on hyvä ponnahduslauta tutkimusmatkalle kahlitsemattomaan jazziin. Itse asiassa se saattaa olla jopa yksi parhaista.