UFO: The Chrysalis Years (1973-1979) (5CD)

Chrysalis

Englantilainen UFO kokeili kahdella ensimmäisellä levyllään – UFO 1 (1970) ja UFO 2: Flying (1971) – raskaita siipiään ajankohtana varsin suositun space rockin parissa. Levyjen muutamat pitkät, kahdenkymmenen minuutin molemmin puolin kellottaneet kappaleet jäivät kuitenkin vain alaviitteiksi mittavan uran tehneen yhtyeen mustaan laatikkoon.

Se on tavallaan sääli: UFO olisi parempi nimi avaruusrock-yhtyeelle kuin yli 40 vuotta melko samanlaisia hard rock -latuja kulkeneelle yhtyeelle. Kokoonpanon alkuperäinen nimi Hocus Pocus olisi totuudellisempi: sirkuksessakin esitetään illasta toiseen pääasiassa samat temput.

Vuodet 1973-79 olivet UFO:n kansainvälisen menestyksen vuosia. Juuri näihin vuosiin keskittyy myös viiden CD:n mittainen The Chrysalis Years -julkaisu. Tällöin yhtyeessä soitti Michael Schenker, Scorpionsista siirtynyt kitaristi, joka toi UFO:on väkevyyttä ja ajoi yhtyettä pois juuriltaan.

Schenkerin vaikutuksesta UFO:sta tuli hard rock -yhtye, joka ei pohjannut soittoaan bluesiin, kuten niin monet aikalaisistaan. UFO:n ulosanti oli teknisempi, ja se toimi vaikutteena myöhempien aikojen metalliyhtyeille. Teknisyydestään huolimatta UFO ei koskaan sortunut itsetarkoitukselliseen kikkailuun.

Phenomenonilla (1974) UFO on vielä jonkin verran kallellaan folkiin ja höpörockiin. Schenker ja laulaja Phil Mogg löysivät yhteisen sävelen biisinkirjoituksessa vasta Force It -levyllä (1975). Force It teki tutuksi monia yhtyeen valtteja: Schenkerin aggressiivinen soitto, Moggin hallittu vokalisointi ja tätä nykyä kliseiseltä tuntuva levyrakenne, jossa vauhtibiisejä rytmittää sooloslovarit.

No Heavy Petting (1976) tarjosi lisää samaa. Kakkoskitaristilla ja kosketinsoittajalla laajentunut yhtye ei kuitenkaan onnistunut luomaan levylle erityisen hyviä biisejä. Tätä seurannut Lights Out (1977) lienee kuitenkin UFO:n paras studio-albumi. Eeppisyydessään ja herkistelyssään vähän nolo, mutta kompakti albumi.

UFO onnistui välittämään olennaisensa paremmin lavalla kuin studiossa. Strangers In The Night (1979) onkin paras UFO:n levytetty tuotos. Keikkataltiointi on hieman pitkä (yli 73min), mutta myös asiaankuuluvan monumentaalinen. Vuonna 1979 UFO oli parhaassa terässään, eikä Schenker ollut vielä lähtenyt leikkimään soolotähteä. Setti täyttyi viiden edeltävän albumin herkuista – vuoden 1978 Obsession oli Lights Outin ja Strangers In The Nightin välinen tylsykki – ja homma yksinkertaisesti toimii.

Edellämainittujen albumien lisäksi The Chrysalis Years sisältää muutamia sinkkuja ja bonusraitoja, yhden Bob Harris- ja yhden John Peel -session sekä ainoana täysin ennen julkaisemattomana materiaalina (osa sisällöstä on toki ensi kertaa CD:llä) keikkataltioinnin Atlantasta lokakuulta 1974. Se, kokoelman toisen liven kanssa, osoittaa kuinka mainio esiintyjä UFO oli: pakoton, kaikkea turboahdettua megakikkailua vierastava, orgaaninen ja hyvin toimiva hard rock -yhtye, joka vain kuulosti vähän erilaiselta kuin muut.

Hieman aliarvostetuksi jäänyt, mutta faniensa keskuudessa palvottu UFO oli hyvä hard rock -yhtye, jota kelpaa muistella aikalaistensa rinnalla. The Chrysalis Years (1973-1979) -kokoelma summaa yhtyeen olennaisimman kauden, eikä juuri muuta tarvitse. Ajan levyt omistaville julkaisu tarjoaa vain vähän, mutta sekin on laatua. Ihmetystä herättää vain se, että Force Itin ja Lights Outin A- ja B-puolet ovat eri CD:illä; tavallaan klassista, mutta ihan hölmöä.