Cavén Tähtinen Rinne Laakso: Syviä uria

Bad Moon Records

CTRL:n historia ulottuu 90-luvun alkuun, jolloin kokoonpano toimi nimellä Bad Moon Rising veivaten CCR-covereita. Edellisenä maailmanmestaruusvuonna 1995 yhtye julkaisi omaa materiaalia sisältäneen Partaalla-ep:n, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Liki 20-vuotiaan nelikon esikoispitkä Syviä uria katsookin maailmaa varttunein silmin, on hämärästi ja hämäläisesti nöyrä, juureva ja poikavuosia tämän tästä muisteleva. CTRL korvaa arroganssin tai munille potkivan vimman kaltaiset rockiin usein liitetyt piirteet letkeällä juuritietoisuudella, mutta myös roots-viitteet bändi on päättänyt vetää keskitien mankelin läpi yleisen kulmikkuuskammon ja sulavuuden nimissä. Meitä kutsutaan nauttimaan laatusoitosta ja elämänmakuisesta sanailusta, nojaamaan taakse.

Kieltäydyn kutsusta. CTRL on Syvien urien perusteella ottanut enemmän oppia Kolmannelta naiselta, Eppu Normaalilta ja Anssi Kelalta kuin suoraan John Fogertylta tai Hank Williamsilta. He haluaisivat musiikkiaan kutsuttavan finlandicanaksi, sinivalkoiseksi americanaksi, mutta muutamia ohuita suuntia lukuun ottamatta kyse on viimeistään 80-luvulla vakiintuneesta tavasta tehdä täkäläistä poprockia huoltoasemien ääniraidaksi. Hajuttomuus ja mauttomuus jylläävät, fogertylainen melodinen näkemyksellisyys tai jatkuvan nostalgisoinnin edes jonkinlainen terävyys loistavat poissaolollaan. CTRL:n maailmassa mennyt aika vain oli ja olikin auvoisa, välillä hiukan katkera. Ei sen enempää, samaistukaa jos haluatte. ”Viini, aurinko ja hyvä seura lämmitti” ja ”ystävyys on kalleinta mitä voit saada” ovat suoria lainauksia levyltä. Yhdistettynä kattavan haljuun sävelainekseen ja ajoittaisiin riimipainajaisiin (esimerkiksi loista-moista-poista) saadaan aikaan vuorovedoin vaivaannuttavaa ja ikävän yhdentekevää jälkeä.

Albumin päättävä Hiljaisuuden vankila soi kelvolliseen countryjazz-tyyliin ollen liki tunnin mittaisen kokonaisuuden ainoa selkeä valopilkku. Avausbiisi Onnenpyörä vastaavasti rullaa silkkana Happoradiona, Kesä jotain ´71 vuorostaan Hectoriakin hävettävänä menneen kuvauksena. Varmasti olen liian nuori enkä ymmärrä elämästä mitään. Uskallan silti väittää, ettei aikuisen huolettomuuden ja ruutupaitaisen rouheuden tarvitse tarkoittaa laulunkirjoituksellisista oivalluksista irtisanoutumista ja banaalimpien toteamusten asettamista kertosäkeiden huipentumiksi. CTRL on tunnelma edellä kulkeva fiilisbändi ja saattaa hyvinkin löytää lupsakat hengenheimolaisensa. Muille Syviä uria jäänee kyntämään vaisulle ja pahimmillaan nololle tasolle.