ChthoniC: Takasago Army

Spinefarm Records

Miltä kuulostaa tarina taiwanilaisesta, Wubus Bawan -nimisestä sotilaasta, joka toisen maailmansodan aikana värvätään taistelemaan Japanin keisarillisen armeijan rinnalla? Tai millaisia mielikuvia ummikolle nostattaa kuvailu musiikista, joka sekoittaa metallia ja perinteisiä taiwanilaisia säveliä? Varmaa on, että tällaiset sanat herättävät jonkinlaisia ajatuksia ja ennakkokäsityksiä.

ChthoniC tuo esiin taiwanilaista mytologiaa ja historiaa, käyttäen välineenään musiikkia, jota on lähestulkoon mahdoton kategorisoida. Yhtyettä on yritetty tunkea muun muassa black metal-, death metal- ja folk metal-lokeroihin – joskaan mikään näistä määritelmistä ei kuvaa bändin musiikkia läheskään täydellisesti. Kenties onkin vain tyytyminen yleismääritelmään heavy metal; näin yhtye on levy-yhtiön toimesta luokiteltu. Tai oikeastaan fiksusti jätetty luokittelematta.

Takasago Army on ChthoniCin kuudes studioalbumi. Yhtye on perustettu vuonna 1995 Taipeissa ja se ehti julkaista neljä kokopitkää ennen sopimusta Spinefarmin kanssa. Tämä diili tehtiin vuonna 2009 ja samaisena vuonna pihalle putkahti viides pitkäsoitto, Mirror of Retribution. Sen jälkeen pumppu kiersi Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Iso-Britanniaa, ja kasvatti suosiotaan merkittävästi sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa.

Bändin kuudes pitkäsoitto kertoo siis yhden sotilaan tarinan. Wubus Bawan on mukana Takasago Armyssa, joka Pearl Harborin jälkeen taistelee Japanin keisarillisen armeijan tukena. Takasago on ikivanha, Taiwaniin viittaava japanilainen termi. Kertoman mukaan Takasago-sotilaat olivat urheiden ja voimakkaiden vuoristoihmisten jälkeläisiä, ja heillä oli vahva soturiperinne. He tekivät vaikutuksen vihollisiin viekkaudellaan, sitkeydellään ja taidoillaan. Takasago Armysta tuli Japanin keisarillisen armeijan arvostetuin ja pelätyin taisteluyksikkö.

Levy alkaa The Island -nimisellä instrumentaali-introlla; tämän yllä leijuu heti vahvasti itämainen tunnelma. Intro ehtii reilun kahden minuutin kestonsa aikana ensin kasvaa mahtipontiseksi ja rauhoittua sitten jälleen enteilemään tulevaa. The Island johdattaa joukkoja komeasti kohti taistelutannerta. Varsinainen avausraita, Legacy of the Seediq, tykittää heti – jos ei nyt täyslaidallista, niin ainakin puolilaidallisen – metallia tuplabasareineen kaikkineen. Kappaleessa on jokseenkin erikoinen rakenne ja se sisältää yllättäviäkin tahtilajin vaihdoksia. Kappaleen nimessä esiintyvä sana Seediq viittaa tietyillä alueilla asuvaan Taiwanin alkuasukasjoukkoon.

Takao oli levyn ensimmäinen singlelohkaisu – syitä juuri tämän biisin valikoitumiseen sinkuksi voi vain arvailla. Sinänsä useassa levyn kappaleessa olisi yhtä lailla potentiaalia singlemateriaaliksi, mainittakoon esimerkkeinä kappaleet, joiden välistä Takao tällä levyllä löytyy. Erityismaininta kuitenkin kappaleen jylhistä ja voimakkaista taustalauluista. Seuraavalla Oceanquake-raidalla erhu (tai kuten taiwanilaiset sitä kutsuvat, hena) soi erityisen kauniisti. Tämä kiinalainen kaksikielinen jousisoitin tuo omalta osaltaan eksotiikkaa ChthoniCin musiikkiin. Oceanquake tarjoilee myös levyn ensimmäisen kitarasoolon, joka on varsin mukiinmenevä, mutta yhtä lailla hyvin perinteisen ja tutun kuuloinen. Nopeatahtisen Southern Crossin kautta siirrytään Kaoruun, johon oman vivahteensa tuo kuiskausefekti. Kappaleen aikana kuullaan myös erikoisen kuuloista naislaulantaa. Edelleen kuljetaan Broken Jade -raidan läpi ja seuraavaksi päädytään Root Regenerationiin, joka alkaa sateen ropinalla ja osoittautuu yllättäen lähinnä puheraidaksi. Kuitenkin paikalliset soundit ja itämainen tunnelma ovat jälleen läsnä.

Albumin päättää kaksikko Mahakala ja Quell the Souls in Sing Ling Temple. Näistä jälkimmäinen muistuttaa jo jonkinmoista nimihirviötä, mutta on musiikillisesti erinomainen päätös Takasago Armylle. Korvia hivelee myös kitarasoolo, jossa tuntuu olevan tunnetta aivan eri tavalla kuin muissa levyn soolotilutuksissa. Kaiken kaikkiaan kitarointi on osaavaa, mutta sillä saralla ei olla lähdetty minkäänlaista erikoisuutta tavoittelemaan. Ihan hyvä niin.

Tämän kymmenen biisin mittaisen albumin aikana käy selville useampi seikka. Ensinnäkin, ChthoniCin muusikot ovat oikeasti päteviä soittajia ja myös laulupuoli on tukevissa kantimissa. Vokaaliosuudet jakautuvat selkeästi kahteen kastiin: On matalampi ns. perusörinä, ja toisena danifilthmäinen ulosanti. Homma toimii näin oikein loistavasti, eikä kumpikaan laulutyyli saa kuulijan korvia vuotamaan verta. Toiseksi, ChthoniCin musiikissa ns. tutumman kuuloinen perusmetalli ja itämaiset soundit kulkevat pitkin matkaa käsi kädessä. Ja silti, kolmanneksi, juurien esille tuonnista huolimatta yhtyeen musiikki ei karkaa länsimaisen ihmisen korvaan liian erikoiseksi – ei tämä minkään asteista kulttuurishokkia aiheuta. Meille kaikille tutun kuuloinen metallimusiikki pohjalla tekee Takasago Armysta suhteellisen helposti lähestyttävän albumin, ja kuitenkin bändillä on heittää soppaan juuri sopiva ripaus omia mausteita. Tämän tyyppiset yhtyeet ovat tietynlainen rikkaus joskus kovin geneerisessä länsimaisessa musiikkimaailmassa. Tykkäsi tai ei, on kuitenkin fakta, että mikä tahansa yhtye on jo jossain määrin onnistunut pystyessään tuomaan musiikkikartalle jotain uutta ja raikasta. ChthoniC on nyt julkaissut jo kuusi studioalbumia, mutta esimerkiksi meille täällä Suomessa yhtye on vielä kuitenkin hyvin uusi ja vieraskin juttu.

Yksi musiikin ulkopuolinen hauska yksityiskohta on, että bändin jäsenet ovat kehitelleet länsimaista yleisöä varten ihan omat taiteilijanimet. Siinä kun Takasago Armyn taiwanilaiselta versiolta löytyvät soittajina esimerkiksi kitaristi Jesse Liu ja basistinainen Doris Yeh, on näitä nimiä viety eteenpäin kansainvälistä yleisöä ajatellen: Samaiset nimet ovat vääntyneet muotoon Jesse, the Infernal ja Doris, Thunder Tears. Olisihan noista alkuperäisistäkin tietysti voinut kiinni pitää...