The Capital Beat: On The Midnight Wire

Stupido

Jukka Pojan, Jätkäjätkien ja Raappanan johdolla suomenkielinen reggae on noussut radioiden soittolistoille, ja genre tuntuu vieläkin kovin tuoreelta. The Capital Beat on vähintään yhtä riemukas ja tanssittava, mutta englanniksi laulaessaan sitä väkisinkin vertaa aikalaistensa sijaan vanhoihin klassikoihin. Debyytillään tai keväällä julkaistulla On The Midnight Wirella yhtye ei ole edes yrittänyt keksiä skan tai reggaen perinteisiin mitään mullistavaa, mutta se ei silti jämähdä toisintamaan jamaikalaisia rytmejä päämäärättömästi. Hiphop- ja pop-elementtien käyttöä ei tarvitse arastella yhtään, kun musiikin ilmeisimpänä tarkoituksena on yleisön tanssittaminen ja lallattaminen.

On The Midnight Wiren biisejä ei ole tarvinnut julkaisun jälkeisillä keikoilla juuri uudelleen sovittaa. Kahdeksanhenkisen yhtyeen rikas soundi on yleisönhuudatuksineen ja taustalauluineen hiottu albumilla äärimmilleen. Yhdentoista kappaleen joukkoon ei mahdu tunnelman latistajia. Fistful Of Fire on tyhjänpäiväisin, mutta onneksi Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgren on saatu pelastamaan se räppäyksellään. Ei niin vieraanvaraista, mutta lopputuloksen kannalta hyväksyttävää.

Tein yläasteella esitelmän siitä, kuinka kapeakatseista on lokeroida reggae vain lämpimimmän vuodenajan musiikiksi. Tällä albumilla ei olisi saanut ympäripuhuttua luokkatovereita. Niin huolettomasti ja suun pielet ylhäällä jammaillaan, että tummansiniset kannet, joissa päihtynyt nainen nojaa lipputankoon, kummastuttaa tunnelmallisella ristiriidallaan. Sweet Sweet -biisin soidessa kukaan ei tule vain kuvan perusteella löytämään koteloa levypinosta.

Vaikka vokaalit ovat pirteitä ja niin eksoottisesti äännettyjä kuin vain suomalaiset osaavat, levy on miellyttävimmillään kappaleissa, joissa orkesteri saa tarpeeksi tilaa. Drift Awayn kaltaista kiireettömyyttä huomasi toivovansa vasta biisin soidessa.

Orkesterin lähin vertailukohde on levy-yhtiötoveri The Valkyrians. Kumpikin Stupidon ska-pumpuista tuntuu hiljalleen löytäneen oman tyylinsä, mutta yhtään pitkään elämään jäänyttä biisiä ei heiltä ole vielä kuultu. Kummankin diskografia on silti täynnä kerrasta koukuttavia ilonpurkauksia. Jos paremmuudesta kisaillaan, The Valkyrians voittaa biisimateriaalin monipuolisuudellaan, The Capital Beat taas rikkaalla äänimaailmallaan.