Eri esittäjiä: Wanha Jokela

Pilfink Records

Useimmat Joensuussa baarin puolelle eksyneet tietävät Torikadulla vapusta 1934 toimineen ravintola Wanhan Jokelan, tuttavallisemmin Jokelan. Arkkitehtonisesti ja viihdetarjonnallisesti tasapäiseen pikkukaupunkiluokkaan ikävästi lipsuneessa Pohjois-Karjalan pääkaupungissa Jokela on pöytäliinasaleineen ja jukebokseineen oma nostalgisella tavalla relevantti lukunsa. Keskustan kaupallis-kalsea uudistusvimma on kuitenkin asettanut Jokelan kohtalon vaakalaudalle. Alkuperäisrakennuksen purku-uhka synnytti vastavoimakseen laajan Pro Wanha Jokela -liikkeen, jonka kanssa yhteisrintamassa soi nyt albumillinen Jokelaa koskettelevia lauluja. Ismo Alangon, Samuli Putron, Pauli Hanhiniemen ja lukuisan muun kansallisrockin ikonin mukanaolo todistaa ravintolavanhuksen tärkeyttä muusikkopiireissä.

Kansivihkon hehkutustarinoissa toistuu tuttu fraasi, jonka mukaan Jokelassa tittelit unohtuvat ja herra istuu työläisen pöytään. Myyttiseltä ja säätyaikaiselta kuulostava luonnehdinta on oikeansuuntainen, sillä esimerkiksi parikymppiset yliopisto-opiskelijat ja kuusikymppiset alan miehet todella elävät Jokelassa sulassa sovussa. Ravintolaa ylistävää albumia ei kuitenkaan hyvällä tahdollakaan voi kutsua tyylisuuntauksiltaan tai ikä- ja sukupuolirakenteeltaan monitahoiseksi. Nämä ovat keski-iän molemmin puolin tuoppejaan kilistelevien miesten suomirockahtavia oodeja rakkaalle olohuoneelle. Tuntemattomammat nimet kuten Pavians ja Highway Burns tunnelmoivat mestarien kyntämillä urilla, eikä ainoan naisartistin Elinankaan balladi Vielä kerran Wanhaan Jokelaan hanhiniemeläisyyttään peittele.

Genrelinjakkuus tekee tästä 17 enemmän tai vähemmän juomalaulun kokoelmasta puuduttavan, tympeän ja tahattoman tunkkaisen. Samuli Putron samuliputromainen ja ravintolassa äänitetty Tässä seisoo Wanha Jokela ja Toppo Koposen kevytvainoharhainen Huonoa seuraa ovat albumin parhaimmistoa, mutta pisimmän korren vetää Jouni Hynynen (sic!) Hynynen & Vaeltavat aaveet -kokoonpanon groteskilla kansanlaululla Jokelan haamut. Ismo Alangon sinfoniseksi kapakkavalssiksi sovitettu Kulkurin iltakalja soi mukiinmenevästi, mutta mitä helvettiä Kauko Röyhkän Oulusta kertova Paska kaupunki tekee levyllä? Hieno biisi ja pirteä tulkinta, mutta aasinsillat alkavat olla vaarallisen huteria kun Röyhkä toteaa vihkossa että ”Joensuu ei ole paska kaupunki”.

Toivottavasti Jokelaa ei tuhota. Kaikki kunnia tukilevyn ajatukselle ja Heli Lappalaisen kansikuvamaalaukselle, mutta jokaisen Jokela ei ole tällaista yksioikoista tuuttia. Joskus aulan rappusia kiivetessä muistan kuulleeni The Curen Lovesongin. Salin puolella vilahti irokeesi.