Jukka Vakio: Nordic Hobo

Omakustanne

Aiemmin desibeli.netinkin sivuilla nimellä J. Vakio huomioitu helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Jukka Vakio julkaisee debyyttisoolopitkäsoiton. Vakio jatkaa pelkistetyn, akustisen kitaran johtaman, olennaiseen keskittyvän soundin parissa. "Melodian, sointukierron ja tekstin Pyhä Kolminaisuus on sopivassa tasapainossa ja kaikki rullaa eteenpäin niin kuin pitääkin", totesi Ilmari Ivaska jo kolmen vuoden takaisen EP:n tiimoilta, eikä homma ole olennaisesti muuttunut - ainakaan heikompaan suuntaan. Itse haikailin pitkäsoiton perään jo vuoden 2006 demoarviossa. Miten levy sitten vastaa odotuksiin?

Onnekasta tunnelmointia ja raastavaa tuskaa lupaa saatekirje. Toiveikkuus ja melankolia lyövätkin Nordic Hobolla mukavasti kättä, pitäen kaaret pieninä ja otteen heleänä. Yhdeksän sävellyksen kokonaisuus alkaa kaihoisasti rämpyttelevällä Moment Alonella, jossa keskitytään vain taustoittamaan keskiössä olevaa laulua. Soitinelementtejä ja stemmoja käytetään hyvin hillitysti, mikä toimii erittäin hyvin. Lähes laahaavan kiireetön tunnelma onnistuu samaan aikaan olemaan tummasyinen ja koskettava muttei vaivu patetiaan. Ilmavuutta ja koukkua on tarpeeksi. Vakio osaa nostaa kappaleitaan, muttei anna homma lähteä keulimaan liikaa. Tunnelmallinen väre, tumma sielukkuus säilyy koko ajan ja se pitää kuulijaa kämmenellään.

Vieläkin alakuloisemmin unelmoiva Feel Your Love pienesti taittuvine lauluineen ja kaikki otesiirrot läpi päästävine näppäilyineen iskee vieläkin paremmin. Stemmat ja pelkkää akustista kitaraa laajempi soitinarsenaali tukee keskiötä niin hyvin että toivottavasti Vakio ottaa keikoilleenkin bändin mukaan. Just The Same on selkeästi valoisampi ja hiukan "isompi" kappale, jonka ilmava kaarevuus nousee edellisten tummuuden jälkeen vahvasti esille. Vakio hallitsee hienosti myös leveämmän ja korkeamman ilmeen ja kolmosraitaa voisi nostaa jopa pieneksi hitiksi. Toki sen fiilistä nostaa sen hivenen vastakohtainen ilme ympäröivään materiaalin, sillä The Show palaa jälleen intiimimpään haikeiluun. Joskin sekin sen verran koukukkaasti ja tyylikkäästi sovitettuna että Nordic Hobon käyrä pysyy korkealla.

Iltaa kohti rauhoittuva Last Rays Of The Sun töksähtelee haetusti muttei ylläpidä samaa intimiteettiä, jälleen näppäilyyn palaava mutta sopivan orkestroitu All We Know nousee mahtavasti jykevämpään kaareen ja Twisting jopa rokkaa puoliuhkaavalla pyörteellä, mikä on jotenkin ihan loistava lisä pakettiin. Missään kohtaa Vakio ei silti päästä irti pienuuden tunteesta, mikä on kokonaisuuden kannalta avainasioita. Samaa tummaa linjaa säröisästi junnaava Hear Me Now on se toinen "rock-raita", päätöksenä soiva vaivihkaisesti pianoileva Make It Big pysyy nimestään huolimatta teemassa. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen debyytti pitää sisällään enemmän hittipotentiaalisia yksittäisiä sävellyksiä kuin peruskauraa mutta seuraa variaatioistaankin huolimatta samaa punaista lankaa toimivasti. Komea omakustanne, jonka toivoo löytävän paljon ystäviä.