Tuusanuuskat: Nääksää nää mun kyyneleet

Fonal

Nääksää nää kannet? Fonalin linjakas pakkaustyyli on aina miellyttänyt silmää, mutta muun muassa Shogun Kunitokissa vaikuttavan Jari Suomisen suunnittelema kokonaisuus kalvon avulla toimivine animaatioineen saattaa olla yksi katalogin kaikkien aikojen helmistä. Lapsekkaan ihastelun keskellä kannattaa myös kaivaa pahveista varsinainen levy ja paneutua kuulemaansa, sillä instrumentaalisen ambientin herkkiä perinteitä noudattaen Tuusanuuskien äänitaide ei tyrkytä tai kosiskele. Se vaatii ja vasta myöhemmin palkitsee, ehkä. Nimikkeen takana häärivät joka tapauksessa kovan luokan Fonal-artistit Es ja Tomutonttu, eli levy-yhtiön jätkä Sami Sänpäkkilä ja Tomutontun ohella Kemiallisista ystävistä tunnettu Jan Anderzén.

Edellä mainittujen kokoonpanojen ystäville Tuusanuuskatkin on mannaa, eikä ero esimerkiksi Tomutontun tuotantoon ole valtava. Vaikeasti määriteltävää urkusäksätystä, päätä viiraavaa surinaa ja maltillisen taantunutta kasvattelua kuullaan albumilla 36 minuutin ajan. Kappaleiden – Tuusanuuskien kielellä Tippojen 1–5 – vaihtumisen kyllä huomaa, mutta elektroninen sumu ei missään vaiheessa hellitä. Jännitteinen pulputus yhdistettynä kansikuvioiden tuuletinmaiseen pyörintään tempaa kuulijan sysimustiin helletunnelmiin ja ummehtuneeseen konehuoneeseen, jossa kaksi hourupäistä hylkiötä pyrkii laitteidensa avulla kertomaan kuinka sähkö syntyy ja kulkee.

Tuusanuuskien sävelkieli on kokeellisuudessaan säntillistä. Tipat paljastavat aikeensa jo tipahtamisensa alkuvaiheessa, minkä jälkeen teemaa paisutetaan ja jätetään paisuttamatta hallitun epäsäännöllisesti. Tunnelma on konemaisen vääjäämätön, vaikkakin kone saattaa antaa varomattomalle sähköiskun. Selkeimmin joukosta erottuu päätösraita Tippa 5, jonka auvoisa ja aurinkoinen nostatus lopettaa äänitaidetuokion hiukan Animal Collectivelta haiskahtavaan optimistisuuteen. Kaikkiaan Nääksää nää mun kyyneleet on mainio lisä sekä Sänpäkkilän että Anderzénin valmiiksi komeaan ansioluetteloon.