Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 65 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Light Underwater: The Last Days Of Disco
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Light Underwaterin neljäs omakustanne on selvä harppaus eteenpäin. Sitten kevättalvella julkaistun Strychnine Domine -EP:n kehitys on ollut huimaa. Musiikillisesti liikutaan toki yhä samalla tontilla kuin aikaisemminkin, eli kevyesti koneellisen raskaamman goottirockin parissa. Uutukaista kuunnellessa mieleen nousee Vision Thing –levyn aikainen Sisters Of Mercy, joka kohtaa uudemman Depeche Moden. Mutta mikä tärkeintä, Light Underwater on pystynyt luomaan aivan oman soundinsa, joka on tuore ja helposti tunnistettava.

Levyllä on neljä kappaletta, joista ensimmäinen Laying Down By The Fire, muistuttaa ehkä eniten Light Underwaterin vanhempaa materiaalia – sinänsä keskinkertainen biisi on selvästi nipun heikoin, tämä kertokoon jotain uuden materiaalin laadusta. Toisena soiva Ride The Machine, joka on tämän levyn ehdoton täysosuma, käynnistyy salakavalan hitaasti ensin koskettimilla, joihin hiljainen laulu nopeasti liittyy. Tämän jälkeen biisiä rakennetaan esimerkillisesti niin että koukkuja riittäisi vaikka lohenkalastuksen SM-kisoihin. Kolmantena soiva Warsaw Earth on askel hieman eri suuntaan, uskaltaisin sanoa että jopa osittain taaksepäin, nyt liikutaan enemmänkin perinteisemmän Industrialin alueella ja jo muutenkin metalliset soundit saavuttavat huippunsa tällä turhankin lyhyellä tykityksellä. Viimeisenä soiva Letters From Whitechapel (kyllä, tässä tarkoitetaan juuri sitä Whitechapelia jossa Jack The Ripper aikoinaan riehui) on tiukka päätös erittäin laadukkaalle levylle. Yksinkertaisen, mutta äärimmäisen tehokkaan, kertosäkeen jäädessä musiikin jo tauottua soimaan vielä päähän.

Työmoraali on ollut huipussaan levyä tehtäessä, ja vaikka The Last Days Of Disco onkin ’vain omakustanne’, ei se kärsi juurikaan vertailussa alan huippujen töihin. Soundit ovat monipuolistuneet ja kauttaaltaan kohdallaan, ja nyt lauluunkin on saatu sitä paljon kaivattua luonnetta. Kun vielä lyriikat ja sävellyksetkin ovat kehittyneet sekä monipuolistuneet, on tässä kasassa mielestäni täysin valmis paketti.

Päivämäärä: 04.06.2003
Lukukertoja: 1659


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Light Underwater

Kotimaista kevyesti koneellista ja raskaampaa englanninkielistä goottirockia, joka yhdistää vaivatta Vision Thing –levyn aikaisen rockaavan Sisters Of Mercyn 90-luvun alkupuolen Depeche Modeen. Mukana myös heijastuksia hieman raskaammistakin goottiyhtyeistä.

Kotisivut: www.motherfucking.mormons.at/

(Päivitetty 16.05.2005)
Levyarviot:
On The Road Into Oblivion (ep)

17.04.2005
Arvostelijana Mika Roth
The Last Days Of Disco

04.06.2003
Arvostelijana Mika Roth
Strychnine Domine

01.04.2003
Arvostelijana Mika Roth

Valokeilassa:
Light Underwater - raskasta koneistettua goottirokkia ilman rajoituksia

12.05.2005