Jätkäjätkät: Jatkojatkot

Roihis Musica

Asan taustabändistä tasa-arvoisemmaksi yhtyeeksi noussut Jätkäjätkät tekee vähän asioita väärin. Ensin Asan taustalla monimuotoista juurevaa rytmimusiikkia, nyt jo kaksi albumia ilman etuliitettä mutta toki edelleen Asan kanssa. Balkanilaista rytmihumppaa slaavilaiseen kaihoon, juurevaan hiphoppiin, reggaeen ja ties mihin yhdistelevä Jätkäjätkät on yhtä suvereeni akti suomalaisella musiikkikentällä 2010-luvun taitteessa kuin mitä Soul Captain Band oli perinteisemmän reggaensa kanssa vuosituhannen alkuvuosina. Toki Jätkäjätkissäkin vaikuttaa tuosta legendaarisesta, monta jälkeläistä synnyttäneestä kokoonpanosta pasunisti Erno Haukkala, basisti Kari Hulkkonen ja rumpali Joakim Bachmann. Niinpä ei ole mitenkään ihmeellistä että yhtyeeltä löytyy tarvittaessa myös luonteva reggae-komppi...

Olennaisempi juttu Jätkäjätkillä on kuitenkin Asan räpäytyksen yhteen nivominen kitaristien Puppa J:n ja Joska Josafatin laulun kanssa. Ja tottakai Kasio Rantalan koskettimet, Pekka Varmon ja Rasmus Pailoksen moninaiset perkussiot sekä Pailoksen haitari ja Josafatin buzuki tuovat sen verran näkemyksellisesti lisäsävyjä keitokseen että Jätkien soundi nappaa mukaansa Jatkojatkojen kaltaisena melko moniulotteisena keitoksenakin helposti. Antero Prihan trumpetti useammalla raidalla, Ghetto Akin huilu ja Kasperi Laineen skrätsit Lippulaulussa sekä Hese Tolosen laulu ja huuliharppu päätösraidalla Kosminen karuselli kuorruttavat kakun. Mutta millainen kakku on kyseessä?

Moottori käynnistyy Uuden moottoritien hilpeän sekopäisellä karnevaalibalkanhumpalla liukkaasti. Perinnön hitikäs torvituuttaus iskee hyvin ja vaikka räpäytetyt säkeet junnaavat hiukan paikoillaan niin ilmava kertsi nostaa ilmettä. Trip hop-maailmoissa kalseileva ja kertsillään jylhäilevä Lippulaulu tuo jotain uutta Jätkäjätkien keitokseen ja onnistuu nousemaan esiin tasavahvalta albumilta. Kallion kierros vakuuttaa lähinnä kauniin haikeasti kaartavalla laulullaan ja vauhdikkaalla, torvilla ja taputuksilla tuetulla öölinotto-kertsillään. Tyrixin vinot torvet ja balkan-kierre sävyttävät edellisen tapaan vaikeamman kautta sujuvan kaupunkilähiöelämän teemaa. Harras slovari-näppäily Jokainen aamu on kieltämättä hyvä rauhoittuminen levyn keskellä, muttei kiteydy sen kummemmin.

Hikisempi hurmos käynnistyy uudelleen Luurankotanssin svengaavalla pyörteellä. Jodlaukseen asti yltävä lyhyt Paskanen rantu hilpeine jatsailuineen on levyn hilpeintä antia, hiippaileva Pripjatin pellot haitaroi valloittavan haikeasti. Suuri maailma nimensä mukaisesti kaartaa isommin mutta hyvällä potkulla. Dubahtava Kosminen karuselli on hieno lähes eeppinen päätös monisyiselle albumille, jossa taso ei notkahtele. Toisaalta Jätkät nappaa sulavasti mukaansa levyn alusta loppuun. Toisaalta sellaiset todelliset täsmäanthemit, niitä jää kaikesta hyvästä huolimatta kaipaamaan. Ehkä niitä ovat loppujen lopuksi kaikki levyn yksitoista raitaa. Silti ihan sellaista kliimaksia yhtye ei tavoita joka saisi palaamaan yhä uudestaan jonkin tietyn raidan äärelle. Keskiarvo on onneksi korkea.