Pauli Saksa: Fragments & Fusion

Geosto

Pauli Saksa liikkuu sooloinstrumentaalillaan fuusiojazzin, tai katsontakannasta riippuen fuusiorockin maailmassa. Lähtökohtaisesti raamit muodostuvat kuitenkin enemmän edellisen kuin jälkimmäisen dogmistosta. Mistään Allan Holdsworthista, John McLaughlinista tai Brand-X:stä ei kuitenkaan ole kysymys. Ennemminkin lähestymistapa suosii radioystävällisyyttä ja suuremman yleisön makumieltymyksiä. Mielleyhtymät vievät paikoin myös jonnekin Jaakko Saloon ja useampaankin 70-luvun kotimaiseen viihteellisempään elokuvaan.

Saksa pyrkii levyn kahdellatoista kappaleella musiikilliseen tutkimusmatkailuun, jossa käsite jazz toimii viitekehyksen tai työkalupaletin roolissa. Tutkimustyön kohteina ovat milloin pop-, proge-, ja folk-elementit, milloin soul ja paikoin myös latinorytmien maailma. Tällainen antropologinen tai lähes musiikkitieteellinen lähestymistapa on toki mielenkiintoinen, mutta onko se sitä ennen kaikkea muusikon näkökulmasta? Miten kuulija motivoituu vastaanottamaan näitä fragmentteja? Entä onnistutaanko kokonaisuudesta saamaan tällaisella mosaiikkimaisuudella myös jollain tavalla yhtenäinen?

Spekulaatioistani huolimatta, epäyhtenäisyyden viitta ei onneksi nouse hallitsevaan rooliin. Vaikka vaikutteet eri tyylilajeista kaikuvatkin pääosin omilla itsenäisillä raidoillaan, on yleisväri silti suhteellisen saumattoman kuuloinen. Rajuja irtiottoja ei paria kappaletta lukuun ottamatta tehdä ja popmaiseen, osin viihteelliseenkin vastaanottoon tottuneet kuulijat löytänevät levyn omakseen.

Albumin avaava Geomuusikon Blue S luo nimellään hassusti analogian Pekka Pohjolan Matemaatikon Lentonäytökseen. Selitys lienee kuitenkin vähemmän kryptinen. Saksa kun opiskeli 70-luvulla Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa, mutta päätyi sittemmin geofyysikon päivätyöhön. Itse kappale eroaakin Keesojen Lehdon materiaalista melkoisesti. Vaikutelmat kulkeutuvat lähinnä jonnekin parin vuosikymmenen takaisen saksofonihöysteisen aikuispopin maailmaan. Kakkosraita Cee You rullaakin Soulset-hengessä jo astetta pirteämmissä tunnelmissa.

Levyn mielenkiintoisinta antia lienevät kuitenkin ne vaativimmat kappaleet. Erityisesti Eki Kympin Ansa Viritetty (Eki 10's Trap Triggered) ja Ugly Red Elevator vievät progressiivisella otteellaan mielleyhtymät jonnekin fuusio-kraut-pioneeri Kraanin suuntaan. Kärkipaikan taitaa silti napata pelimannimaisen folkisti, joskin hieman yllätyksettömästi taipuva So Lovely And Joyful, joka edustaa samalla levyn tasalaatuisinta jälkeä myös tuotannollisesti.

Kokonaisuutena niin sävellys- kuin sovitustyössäkin olisi ollut tilaa vähän rohkeammallekin lähestymistavalle. Myös äänitys- ja jälkituotantovaiheet viestivät lievästi demomaisesta yleisilmeestä. Soitannollisella puolella pienten nyanssien, kuten glissandojen ja korusävelmäisyyksien pienet epätarkkuudet nousevat paikoin pintaan ja nämä osaltaan verottavat esimerkiksi dynamiikan keinoin luotavan jännitteisyyden ylläpitoa.

Hatunnoston sen sijaan ansaitsee Saksan motivaatio, rakkaus musiikin tekemiseen ja halu toteuttaa näinkin vaativa levy oman siviilityön ohessa. Sessiomuusikoiksikin oli saatu suhteellisen pätevän kuuloista porukkaa. Erityismaininnan ansaitseekin maukas viulutyöskentely. Eikä Saksan sävelkynäkään toki ihan tylsä ole; etenkin jos tavoitellaan sitä vähän helpommin lähestyttävää jazz-ilmaisua.