Mike & The Ravens: From Pillar to Post

Playground

Mike & The Ravensin paluu on asia, josta on voinut vain olla vilpittömän iloinen. Joskus kauan sitten, ennen Amerikkaan vyörynyttä britti-invaasiota, rujoa rock 'n' rollia soittaneet Mike Brassard (laulu) ja Steve Blodgett (kitara) olivat saada läpimurron, mutta päätyivät nuoruuden hairahduksen ansiosta limboon ja alaviitteeksi neljäksi ja puoleksi vuosikymmeneksi. 1960-luvulla kirkonkellonauhan vaihtaminen rockiin ja Vanhan kehnon rytmien luukuttaminen kellotornin kaiuttimista oli sen verran suuri rikos, että tekijät tuomittiin elämäntyöhön asianajotoimistoihin. Ja musiikki jäi sikseen.

Jossittelu on sikäli turhaa, sillä tuottaja, musiikin jokapaikanhöylä ja 60-luku-intoilija Will Shade maanitteli muutama vuosi sitten Mike & The Ravensin takaisin kartalle ja studioon. Noisy Boys! The Saxony Sessions (2008) ja No Place for Pretty (2009) löysivät maalinsa, eikä laakereilla olla lepäilty viime aikoinakaan. Nyt on vuorossa jo kolmas albumin neljään vuoteen.

Kolmannella levyllään Mike & The Ravens kuulostaa olevansa elämänsä kunnossa, huolimatta siitä, että Brassardin terveys on reistaillut. Levyn hyviä puolia eritellessä laulu on itse asiassa syytä nostaa ensiksi esiin. Brassard on vahva vokalisti, jonka äänessä kuuluu kokemus. Laulajalla on toki ikää (onhan yhtye perustettu ennen the Beatlesia!) mutta sitä ei missään vaiheessa tule erityisesti noteeranneeksi. Kun Brassard laulaa Dog in Messä ”I´m no chihuahua, I´m a hound”, sen myös uskoo.

From Pillar to Post ei avaudu heti vaan kasvaa hiljalleen. Mukana on kelpo nipullinen kappaleita, jotka bändi on soittanut ja sovittanut monipuolisesti, joten tutkimista riittää useammankin pyöräytyksen ajaksi. Perinteisen kitara–basso–rummut-kombinaation lisäksi soundia rikastavat urut, huuliharppu, lap steel, säkkipilli ja saksofoni. Yleisfiilis on rento, välillä liikaakin. Pieni puristaminen joissain strategisissa kohdissa ei olisi ollut pahitteeksi. Oli miten oli, tällaista musiikkia tekevät aikuiset miehet, joilla ei ole mitään syytä hötkyillä tai todistella osaamistaan.

Vanhan kansanlaulun uudelleenversiointi Jack of Diamonds on oiva valinta levyn avaajaksi. Blind Lemon Jeffersonin tutuksi tekemä teksasilainen uhkapeliviisu on Mike & The Ravensin käsittelyssä syvä ja arvoituksellinen. Sovituksesta tulee jostain kumman syystä mieleen Primus (Sama efekti oli eräiden edellisen levynkin kappaleiden suhteen. Tuolloin jäljitin tunteen Ravensin varsin munakkaaseen bassosoundiin.). Toinen välitöntä tyydytystä tuova täysosuma, The Crosses, löytyy levyn loppupuolelta. Kappaleen ilakoiva kertosäe syöksyy ilmoille säkeistön seasta ja nostaa äkkiarvaamatta biisin toiseen potenssiin.

Alkupuolen rokkeja Triple Dog Darea ja Trailer Park Girlsiä voi hyvin käyttää todisteena sille, että kypsään ikään ehtineenä on mahdollisuus näyttää märkäkorville rokkaamisen mallia. Them Bird Thingsin Salla Day vierailee muutamalla numerolla, kuuluvimmin tummanpuhuvalla traditionaalilla Pretty Pollylla. Hyytävä murhaballadi on levyn keskeisimpiä kappaleita. Ripeä What I Want to Tell You toimii temaattisena jatkona veitseniskuille, vaikka edellisessä numerossa päästiinkin hautuuhommiin.

From Pillar to Post jää Mike & The Ravensin viimeiseksi levyksi. Yhtye perustettiin 50 vuotta sitten, ja vaikka se on päässyt vauhtiin vasta nyt, Mike & The Ravens on päivätyönsä tehnyt. Saldona on kolme levyllistä hienoa rockia ja muistutus siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Se tuntuu raikkaan lohdulliselta.