Nancy: Au Revoir Les Enfants (EP)

Omakustanne

Kotimainen Nancy tavoittelee kolmannella äänitteellään kokonaisteosta, joka materialisoidaan filosofian ja taidekäsityöläisyyden keinoin. Lapsuuden loppu tai taakse jääneen nuoruuden teema on se lipunkantaja, jonka ympärille esillepanoa rakennetaan. Tämä käy ilmi jo saatekirjeen materiaalivalinnoista käsinkirjoitettuine teksteineen. Kansien graafinen ilme luokkakuvineen ja kelloksi painatettuine levyineen, ovat osaltaan luomassa sitä metaforis-symbolista karttaa, jolla ajan suhdetta identiteettiin työstetään. Kun tiedot kappaleista on jätetty tarkoituksellisesti mainitsematta ja kansikuvien päähenkilökin anonymisoitu vahvoin visuaalisin keinoin, ovat etäännyttäminen ja tietynlainen hento mystiikka niitä työvälineitä, joilla Nancy haluaa kokijansa mukaansa noutaa.

Tällainen lähes eksistentiaalinen lähestymistapa, joka nojaa kulmansa palapelimaisesti rakentuvan kokonaisuuden kylkeen, on tyylillisesti hyvinkin kiinnostava. Silti vaarana on lievä ylikonseptoinnin maku. Johdattelevat palaset lataavat myös kovia odotuksia sille palasista suurimmalle, eli itse musiikille. Miten Nancy siis heijastelee pohdintojaan auditiivisin keinoin?

Yhtye työskentelee sillä samalla kentällä, jonka historia nojaa Radioheadin Kid A- ja Amnesiac-albumeihin ja josta on myöhemmin jalostunut sellaisia ilmentymiä kuin post-art-rock ja post-proge. Lähimpiä suuren yleisön tuntemia yhtymäkohtia ovat kaiketi Mewin ja Sigur Rósin kaltaiset yhtyeet. Eipä silti, paikoin mukana kaikuvat perinteisemmätkin progeilijat, erityisesti Van Der Graaf Generator.

Au Revoir Les Enfants koostuu viidestä näennäisen itsenäisestä kappaleesta, jotka kuitenkin toimivat ikään kuin saman musiikillisen teeman variaatioina. Äänimaisema rakennetaan katedraalimaiseksi valliksi, jonka melodialinjojen kuljetuksesta vastaavat piano ja laulu. Efektointi ja etenkin kaikenlaisten kaikujen käyttö näyttelee siis pääroolia äänikuvassa. Lauluun on haettu haurasta ja ahdistunuttakin tulkintaa, joka esiintuodaan androgyynisin keinoin.

Tämä kaikki on periaatteessa vakuuttavaa, etenkin kun instrumenttien hallinta, kyky tulkintaan ja monet sovitukselliset ratkaisut, ovat itsessään erittäinkin päteviä onnistumisia. Pieneksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että etäännytetyssä mahtipontisuudessaan ei Nancy oikein onnistu siirtymään tunnelmasta toiseen; ts. tulemaan välillä huomattavasti pienempään ja intiimimpään tilaan. Dynamiikkavaihtelutkaan eivät täysin pääse palvelemaan tulkinnallista ja tunnelman rakentajan tarkoitustaan, kun niin yleis- kuin yksittäissoundeillekaan ei anneta tarpeeksi tilaa elää ja hengittää. Myös soinnutuksellista tai sävelkulullista varioivuutta jäin paikoin kaipailemaan.

Osana kokonaistaideteosta tällainen ihan onnistunutkin äänikollaasi puoltaa hyvin paikkaansa. Jaksaakseen kuitenkin kiinnostaa myös musiikillisesti, vaaditaan kappaleisiin lisää jännitettä. Siis sitä sävellyksellistä ja sovituksellista tilojen ja tunnelmien dialogia ja vastavoimia, jotka pitävät kuulijan otteessaan. Tämä tipautti tällä kertaa tähden muuten onnistuneelta kokonaisuudelta.