Warren Haynes: Man in Motion

Provogue

Warren Haynes lienee tuttu jokaiselle bluesrockin historiansa tuntevalle Allman Brothers -yhtyeen uuden tulemisen myötä. Haynesista tuli tuolloin, 1989, yhtyeen kitaristi ja on jatkanut pestissä aivan näihin päiviin asti.

Se on kuitenkin otettava huomioon, että veljesyhtye teki kaikki merkittävimmät levynsä uransa alkuvaiheissa jo ennen Haynesin liittymistä kööriin, mikä on hyvinkin tyypillistä rock-jättiläisille. Itse asiassa Haynes oli esimerkiksi Eat a Peachin ilmestyessä kypsässä kahdentoista vuoden iässä.

Mutta se historiasta. Miten pätevänä kitaristina ja miellyttävä-äänisenä vokalistina tunnettu Haynes pärjää soolona, ilman emoyhtyeen historiallista taakkaa? Man in Motion on Haynesin toinen studiossa tehty soololevy ja viides albumi livelevyt mukaan lukien.

Eikä tässä mitään erityisen yllätyksellistä materiaalia sitten tarjota, kuten arvata saattaa. Haynes pistää tulemaan mainiota bluesahtavaa rockia hikisiin kesäiltoihin antaumuksella. Kappaleissa revitellään jamitteluiden tahdissa suorastaan uuvuttavasti. Levyllä on pituutta päälle tunti (ihan liikaa) ja kikkailevat raidat hipovat kuuden ja seitsemän minuutin eeppisiä mittoja.

Saksofonin ja urkujen pörinät säestävät ajoittain maukkaasti keitosta, mutta loppujen lopuksi ilmassa on hivenen turhan siloteltua akateemisuutta - tällaistahan tyylipuhtaasti soitettu bluesrock on, mutta entä sitten? Juurevuus ja soran maku uupuu ja loppupeleissä kokonaisuus kääntyy enemmän tympeän easy-listeningin puolelle kuin mihinkään kovinkaan merkittävään blues-nautintoon. Improvisaatiot eivät ole tarpeeksi merkittäviä oikeuttaakseen kappaleiden ylipituuden.

Huonosta levystä ei Man in Motionin kohdalla ole kyse, mutta albumin nimestä huolimatta biisimateriaali on liian tasapaksua ja paikalleen jämähtänyttä.