Julkaistu: 01.06.2003
Arvostelija: Mika Roth
Nuclear Blast
Secret Spheren tarina alkoi Italiassa vuonna 1997 kun kitaristi Aldo Lonobile sai idean englanninkielistä power-metallia soittavasta yhtyeestä. Nopeasti hän kokosi ympärilleen kokoonpanon: laulu – Ramon, kitarat – Paco Giannotti, basso – Andy Buratto, koskettimet – Antonio Agete ja kun rumpujen taakse asettui vielä seuraavana vuonna Luca Cartasegna saavutti Secret Sphere nykyisen muotonsa.
Yhtyeen ensimmäinen demo Between Story and Legend saavutti huomiota, ja nopeasti tämän jälkeen bändi teki levytyssopimuksen. Vuonna 1999 ilmestyi debyyttilevy Mistress Of The Shadowlight ja alkuvuodesta 2001 päivänvalon näki tärkeä kakkosalbumi A Time Nevercome, joka esitteli yhtyeen kehittämän oman soundin. 2002 kului etsiessä uutta suurempaa levy-yhtiötä joka ”satsaisi bändiin tarpeeksi”, ja Secret Sphere allekirjoittikin vielä vuoden loppupuolella sopimuksen Nuclear Blastin kanssa.
Uusin levy Scent Of Human Desire käynnistyy energisesti biisikaksikolla Rain – Still Here, tehden heti pelin hengen selväksi: Secret Sphere 2003 on puhdasta melodista power-metallia. Huolimatta selvistä Dream Theater -vaikutteista Rain onnistuu kuulostamaan erittäin raikkaalta ja omaleimaiselta, mutta Still Here kaatuu huonoksi pastissiksi esikuvistaan. 1000 Eye’s Show on levyn ensimmäinen napakymppi, monipuolinen ja koukukas, puolinopea kappale alkaa Helloween –soundisesti, kääntyen nopeasti kuitenkin omaan suuntaansa. Kertosäe on ovelasti polveileva, melodian jäädessä aivan kuin huomaamatta pyörimään päähän, suuri kunnia myös taustakuorolle jonka miltei huomaamaton panos on korvaamaton. Seuraavana soiva More Than Simple Emotions on askel turhien voimaballadien loppumattomille soille, edes Nadia Lanfranconin vieraileva ääni ei pelasta tätä latteutta. Surrounding nostaa vuorostaan tempoa ja ryhtiä omaten aivan rikollisen tarttuvan kertosäkeen, kappaleen aavistuksen raskaampi soundi yhdistettynä ei-aivan-niin-nopeaan tempoon on loistava. Valelopun jälkeen laitetaan silmään vielä Nightwish -vaihde ja noustaan aina vain korkeammalle.
Levyn jälkipuoliskon avaa akustisella kitaralla käynnistyvä puoliballadi Desire, Vera Quarlerin taustalaulun antaessa jo muutenkin erittäin tarttuvalle biisille vielä lisäkantoa. Mutta sitten alkavat ongelmat: Virgin Street 69 kuten myös Runaway Train jäävät melko turhiksi riuhtaisuiksi ja vasta Scent Of A Woman nousee tavanomaisuuden tasangoilta. Hitaasti hiljaisuudesta kohoavat koskettimet yhdessä jo em. Quarlerin kauniin äänen kanssa esittelevät Secret Spherestä aivan uuden, herkemmän puolen. Levyn päättää kaksiosainen teos Life, jonka ensimmäinen osa Walking Through The Dawn on ainoastaan akustinen rallattelu-intro varsinaiseen kappaleeseen Daylight, joka pyrkii nähtävästi olemaan kollaasi kaikesta levyllä soineesta. Kappale onnistuu tavoitteessaan enemmän pahassa kuin hyvässä, sillä sellaiseksi sillisalaatiksi tämä revitys kaikkine lopun kapakkapianoineen ja torvineen (kyllä, luit oikein) kaatuu. Piiloraitana kuultava akustisen kitaran ja kellopelin säestämä hysteerisen hullu naurunhohotus lienee sisäpiirivitsi, ei naurattanut.
Bändin itsensä tuottaman levyn kaikki sävellykset lyhyttä Lifen introa lukuun ottamatta on merkitty koko yhtyeelle, kaikkien sanoitusten ollessa kolmikon Messina (Ramon) – Lonobile – Buratto kynäilemiä. Lyriikoiden teemat liikkuvat voimakkaasti rakkauden , niin onnellisen kuin etenkin onnettoman, ympärillä. Mielenkiintoinen piirre sanoituksissa ovat muuttuvat kertosäkeet: asiat menevät yleensä viimeisessä ’kertsissä’ eteenpäin, mikä on sinäsä ihan piristävää. Kokonaisuutena Scent Of Human Desire on lievästi ylipitkä, mutta antaa lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Ehkäpä seuraava levy on jo Secret Spheren se levy.
