Dave Matthews Band: Europe 2009

Eagle

Hyvästä livemeiningistä tunnettu ja lukuisia liveäänitteitä ilmoille esiin pukannut Dave Matthews Band tarjoilee Europe 2009:llä nyt peräti kolmen levyllisen verran blues-jamittelua. Aiemmin yhtyeeseen tutustumattomalle, mutta maineen toki tuntevalle odotukset eivät ole suuren suuret, vaan enemmänkin varovaisen toiveikkaat.

Livelevyillä kun on muutenkin tapana olla vakiintuneen kannattajakunnan herkkua - siksi monet livelevyt ovat harvojen kuuntelemia ja yleensä totaalisen ylihypetettyjä. Jo valmiiksi yhtyettä fanittavat levittävät niistä hyvää sanaa eikä kenelläkään muulla ole kiinnostusta panostaa niihin, kun on studioalbumejakin tarjolla. Rockin klassikkoalbumien joukossa on toki joitakin livelevyjä, mutta ne harvemmin koostuvat jo aiemmin julkaisusta materiaalista.

Mutta vetävästä blues-rockista toivoakseni jokainen musiikista jotain tajuava ihmisraakile pitää, ja Dave Matthews tarjoilee sitä tällä levyllä sellaisen kattauksen, että kyynisinkin jäärä on aseeton. Ensimmäisen levyn aloitusraidalla Don't Drink the Water saksofoni raikaa ja meininki on heti aluksi kuumeinen eikä jatkossakaan armoa tunneta. Tässä väännetään kuitenkin rockia eikä mitään hissuttelua ja ilahduttavasti täysin vailla standardeja - yhtyeen oma materiaali on sen verran vahvaa, ettei ole tarvetta poiketa vanhojen mestareiden tonteille. Toki balladimaisempaa materiaalia kuullaan kuten vaikka ensimmäisen levyn päättävä ja viulun sävyttämä Crash Into Me, mutta ne toimivat lähinnä sopivina välipaloina hikisemmän tavaran välissä.

Kappaleet ovat pitkiä jamitteluja eikä niitä ole mahtunut kolmeen levyyn kuin yhteensä 22. Kahdeksan minuutin rajapyykki ei ole mikään poikkeus, vaan sääntö tässä tapauksessa ja kyllä sinne pitkälle viiteentoista - kahteenkymmeneen minuuttiinkin kurotellaan minkä keretään. Jokainen kappale on äänitetty Luccassa Italiassa, joten ilmeisesti keikka on ollut niin kova kokemus, että se on voitu julkaista kokonaisuudessaan tarvitsematta koostaa mitään kompilaatioita, jotka yrittävät sitten luoda illuusiota. Satunnaisia välispiikkejä kuullaan ja toki yleisön mylvintää, mutta ne eivät vie usean minuutin blokkeja, vaan luovat juuri sopivasti tunnelmaa.

Europe 2009 on hyvä levy, niin sanottua automatkamusiikkia parhaimmillaan ja mielenkiintoista se, että biisit itsessään eivät ole mitään mestariteoksia - mutta ne ovat tarpeeksi hyviä ja sopivat juuri siihen tarkoitukseen kuin ne on luotukin. Niissä briljeerataan taidolla, rockin ilolla ja yleisön fiiliksillä. Se on eri asia jaksaako kaikkia kokonaisuuden levyjä kuunnella putkeen, koska tasapaksuuden vaara on olemassa, mutta sitä ei rehellisesti sanottuna voi pitää miinuksena. Realistisesti ajatellen albumi on tasavahva, ei tasaisen tylsä.