Duran Duran: All You Need Is Now

Pias

Musiikkityylit ja bändit nousevat uuteen arvostukseen 20 vuoden välein. Siksi oli täysin luonnollista, että myös Duran Duran teki 2000-luvulla näyttävän paluun, vaikka bändi ei koskaan varsinaisesti hajonnutkaan. Suomessa yhtyeellä on poikkeuksellisen näkyvät mielipidevaikuttajat, sillä Teemu Brunila lauloi bändistä jo The Crashin jäähyväisalbumilla ja teki myöhemmin Jenni Vartiaisen Seili-menestyslevylle Duran Duran –nimisen kappaleen. Myös esimerkiksi Maija Vilkkumaa kunnioitti bändiä jo Tarharyhmä-levytyksellään.

Simon Le Bonin johtama retkue on kokenut vuosien varrella jos jonkinlaisia kokoonpanovaihdoksia. Vuoden 2004 Astronaut-albumilla soitti niin sanottu klassinen Duran Duran ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Seuraaja Red Carpet Massacren äänitysten aikana kitaristi Andy Taylor kuitenkin jätti bändin. Tuoreimmalla All You Need Is Now -albumilla kitaraa soittaa Dom Brown, mutta hän ei kuitenkaan kuulu kvartetiksi kutistuneen bändin viralliseksi jäseneksi. Heitä ovat Le Bon, Nick Rhodes, John Taylor ja Roger Taylor.

Hienointa ja hämmästyttävintä levyssä on se, että konepop-soundinsa 2000-luvulle päivittänyt yhtye ei missään vaiheessa kuulosta veteraanilta. Päinvastoin, albumi on täynnä menevää ja tymäkkää syntsapoppia, joka voisi yhtä hyvin olla peräisin näyttöhaluja uhkuvan nuoren yhtyeen debyyttialbumilta. Tässä lienee sormensa pelissä tuottaja Mark Ronsonilla. Hän toisaalta venyttää sovitukset äärimmilleen, mutta saa myös Le Bonin kuulostamaan ”vain” laulajalta, joka kyllästymiseen asti toistaa samoja temppuja.

Nyt julkaistu versio on viidellä raidalla täydennetty päivitys alun perin jo joulun tienoilla 2010 digitaalisena julkaistusta albumista. Kappalelistan perusteella cd-versiossa ei ole Mediterranea-balladia lukuun ottamatta oikeastaan mitään, mikä täydentäisi digiversiota. Päinvastoin, melko höttöisten pop-koukkujen varaan rakentuvat kappaleet menettävät viehätystään, kun samantyylisiä tulee peräkkäin melkein tusinan verran. Kelisin Milk Shakea härskisti lainaava Safe, Other People’s Lives ja Runway Runaway valtaavat turhuuskärjen.

Lennokasta Girl Panic! –sinkkua lukuun ottamatta levyn helmet löytyvät kohkausosaston ulkopuolelta. Yli kuusiminuuttinen The Man Who Stole a Leopard -teos on tuleva kadotettu Duran Duran –klassikko, ja tyylikäs Before the Rain -balladi onnistuu musiikillisella maisemallaan suurin piirtein täydellisesti maalaamaan sen lyhyen hetken, jolloin - mumma-vainajaa lainatakseni - tuulee sadetta. Jos tätä laulua ei koskaan käytetä tunnelmanluojana yhdessäkään elokuvassa tai tv-sarjassa, syön hatullisen.