Psychedelic Horseshit: Laced

FatCat

Psychedelic Horseshitin Matt Whitehurst kertoi Washington Post -lehden haastattelussa vihaavansa Wavvesia. Whitehurstin inhon keskeisin syy on, että Wavvesin muutaman soinnun lo-fi-musiikki kuulostaa Tv On The Radiolta, joka on "viime vuosien suosituiksi tulleista yhtyeistä se kaikista surkein". Ironista kyllä, Psychedelic Horsehitin shitgazeksi kutsuma musiikki ei juuri muutaman soinnun lo-fia kummempaa ole; noisepoppia, jossa biisit ovat yhtä olennaisia kuin se, millä ne on nauhoitettua. Tv On The Radiolta se tosin ei kuulosta, mutta ei sitä kyllä tee Wavveskaan.

Laced on useita pikkujulkaisuja tehneen Psychedelic Horseshitin kolmas albumi. Se osoittaa yhtyeen musiikille hieman uuden suunnan, mutta ei tarjoa mitään aiemmin kuulematonta. Julkaisua hallitsevat diskanttivoittoisuus, vahvat kaiut ja venyneet nauhat sekä rakeisuuden ja epävireen kerroksellisuus. Äänien, rytmien, piippausten, säröjen ja leluinstrumenttien kakofonian väleistä aistii kuvitelmat päihteiden ja apaattisen laiskuuden musiikkia parantavasta vaikutuksesta. Siis suunnilleen saman, minkä takia Wavvesiinkaan ei jaksa kovin intohimoisesti suhtautua; huonoja huumeitakin sillä oli.

Musiikillisesti Psychedelic Horseshitin ääripäät ovat jonkin verran pehmentyneet ja etenkin kitaran vähäinen esiintyminen Lacedilla tuntuu virkistävältä. Sen paikan on ottanut sukellus elektroniikan, syntetisaattorien ja haljenneiden luuppien maailmaan. Pinnan alla on kuitenkin turhan vähän kappalemateriaalia, vaikka vasta nyt Psychedelic Horseshitiä viitsii kiittää myös tällä osa-alueella.

Revolution Waversin kiihkeän elävä (ainoa asia Lacedilla, jonka edes etäisesti viitsii koplata Tv On The Radioon) äänivalli, Making Outin hauska koukku sekä nimibiisi, jolla Psychedelic Horseshit on popyhtyeeksi muuntunut Gang Gang Dance ovat albumin kohokohtia. Vastavuoroisesti moni Lacedin kappaleista kaipaisi muutakin kuin aluksi kiehtovalta tuntuvan äänien sekamelskan.