Consciousness Removal Project: The Last Season

Omakustanne

Tiuhaan tahtiin materiaalia julkaiseva Consciousness Removal Project eli Antti Loponen pysyttelee uudella The Last Season -albumilla samoissa tunnelmissa kuin edellisilläkin julkaisuillaan. Homman nimi on siis tunnelmallinen, pitkiä kaaria maalaileva, pääosin instrumentaalinen musiikki, jota myös post-metaliksi tai post-rockiksi kutsutaan.

En ole kaikkia CRP-julkaisuja kuullut, mutta ainakin viime vuoden Do You Ever Think It's the End of the Worldiin verrattuna The Last Season on hieno loikka eteenpäin. Kappaleet ovat edelleen mittavia eepoksia, mutta tällä kertaa niiden mitta on yhä paremmin perusteltu. Sävelkudelmissa on tarpeeksi punaista lankaa ja samalla myös muu väripaletti on laventunut. Malliesimerkiksi käy avausraita Soil Sacrifice, joka etenee komean haikeasta tunnelmoinnista brutaalihkon riffittelyn ja ärjynnän kautta vaikuttavaan, viulun sävyttämään loppurynnistykseen. Suvantovaiheet nostavat mieleen jopa alan kotimaiset kuninkaat, Magyar Possen.

Albumin toinen helmi on Kyoto, joka pelaa samalla draaman kaarella kuin Soil Sacrifice ja toimii vähintään yhtä hyvin. Loposen melodiakaaret ja soinnutukset ovat lajityypille uskollisia, mutta jylhyydessään kertakaikkisen toimivia. Astetta enemmän metalliseen ilmaisuun nojautuvat Moraine ja Jaakko & Jayn Jaakko Pimperin tähdittämä nimibiisi eivät nouse aivan avainkaksikon tasolle, mutta ovat kelpo suorituksia yhtä kaikki. Pariminuuttinen äänimaalailu Negative Photosynthesis jää välisoiton asemaan, mutta osoittaa, että kosketinsoittimet ovat yhä keskeisempi osa CRP:n soundia.

Paitsi sävellyksellisesti, myös soundillisesti The Last Season on edeltäjäänsä parempi. Äänikuva on entistä kirkkaampi, mutta rummut ja kitarat potkivat entistä rosoisemmin silloin kun siihen on tarvetta.

The Last Season osoittaa, ettei nopea julkaisuvauhti heikennä Loposen musiikin laatua. CRP siirtyy levyllä asteen verran poispäin metallista ja kohti melodisempaa ja tunnelmallisempaa maalailua. Jos edellislevyä verrattiin Cult of Lunaan ja Callistoon, tulee nyt entistä useammin mieleen Magyar Possen ja Monon kaltaiset tekijät. Neljäs tähti on hyvin lähellä, mutta säästetään se vielä seuraavaa levyä varten.