Dasputnik: Cyclokosmia

Art Safari

Avaruusrokkia/progea ei Suomessa edelleenkään kovin moni yhtye soita. Kotimaassaan turkulaisyhtye Dasputnik vertautuu säröpaahdollaan ainakin Hidria Spacefolkin laukkaan, mutta tuo kirkkaalla fonillaan myös mielleyhtymiä vaikkapa Rinneradioon. Yhtyeen toinen täyspitkä Cyclokosmia pyöräilee vain neljän biisin verran, mutta biisien pituudet yltävät seitsemästä yli kahteentoista minuuttiin. Vauhdikkaasti laukkaavasta tiluttelusta ja paahdosta löytyy niin itämaisia sävyjä kuin viidakon ääniä. Silti pohjimmiltaan myös Dasputnikin avaruus on pääasiassa kalsea ja tähdet himmeitä.

Avausraita Orbitary Volcano alkaa tumman kaihoisasti näppäillen, käyttäen ujeltavien koskettimienkin kohdalla mukavan kiireetöntä otetta. Aika pian taivallus kuitenkin kasvaa koko levyä leimaavaan särötiluttelujamitteluun. Dasputnikin parhautta on tapa hyödyntää erilaisia mausteita - milloin hallittua vinoutta, tai itämaisia sointukuvioita, milloin taas kellopelin kuulautta tai vaskien viileyttä. Huolimatta erilaisten tyylisuuntien yhteen nivomisesta yhtye onnistuu kuulostamaan yhtenäiseltä - toisaalta yhtye ei myöskään saa ihan parasta mahdollista irti käyttämistään aineksista. Nivoutumista voisi vahvistaa soitollisesti rennompi ja ilmavampi ote - nyt paahtovaatimus jäykistää kokonaisilmettä turhankin vakavaksi ja hetkittäin jopa kolkon jylhäksi. Stadionjykevyydessä ei sinänsä ole mitään väärää eikä sen valinta ole huono ratkaisu. Jotenkin kaipaisi silti enemmän emootiota.

...Phantom Wakesillä yhtye onnistuukin tuomaan puhallinkuvioihin mukavan rauhallista melankoliaa vastapainona kipakalle tilulle. Samalla kappaleen polveileva säröjyrä liikkuu edellistä irtonaisemmin. Myös Cosmic Train To Anticreationin korkealle kaartavan fonin ja säröjuoksutuksen yhdistelmä potkii hyvin. Puolivälin jälkeisessä koikkelehtimisessa on jopa Alamaailman vasaroiden kebabjazzsellohevin henkeä... Silti sellainen lopullinen kliimaksi tästä tripistä uupuu. Joskus se matka itsessään on se päämäärä - totta kyllä, mutta jos puhutaan musiikista tunnesiirtona niin Cyclokosmian kohdalla maisemat jäävät hiukan ohikiitäviksi välähdyksiksi. Päätösraita Trinity Quadrilogyn alku on levyn herkullisin lähes uneliaine puhaltimineen ja sen kasvatus hoidetaan erinomaisen kiireettä, ufoujellukset vastapainottavat lopussa hikiseksi kiihtyvää junttausta. Irtonaisuudessaan kappale nousee tämän plätyn kohokohdaksi.