The Leisure Society: Into The Murky Water

Full Time Hobby

Lontoolaisen folkpop-ryhmittymän vuonna 2009 julkaistu debyytti The Sleeper keräsi lämpöisen perinnetietoista juurevuutta á la Fleet Foxes arvostavassa musiikkimediassa vuolasta ylistystä, ainakin Britanniassa. Heleiden fiilisten ja lujan ammattitaidon liittona soi myös yhtyeen toinen pitkäsoitto Into The Murky Water, jonka nimi ja kansi johtavat harhaan. Nyt ei todellakaan sukelleta synkkiin vesiin. Nick Hemmingin peribrittiläisen ja herkän laulannan kyydittämä kokonaisuus paistattelee leppeää päivää omakotitalon verannalla ollen vuoroin hilpeä ja haikea, ei koskaan samea tai arvaamaton.

Tämä on musiikillista Strömsöä. The Leisure Societyn (nimikin viittaa epäilyttävän pitkälle vietyyn joutilaisuuteen) maailma on iljettävän nätti, laadukas ja ehjä. Strömsön verstaan, keittiön ja puutarhan fantasiakuplien tapaan työvälineitä ja horjumatonta taitoa niiden käyttöön löytyy yllin kyllin. Folkahtavaa perusinstrumentaatiota koristavat viulujen, huilujen ja marimbojen opistomaisen tarkat esiinsyöksyt, vähäkolesteroliset audioherkut, joita ei sävelmien särmättömyydessä jaksa niellä kuin hetken. Levyn avaava ja eittämättä sen mieleenpainuvimmaksi hetkeksi jäävä nimikappale sekä sitä seuraava Dust On The Dancefloor orgaanisesti sykkivine bassokulkuineen muodostaisivat kauniin singlekokonaisuuden, jollaisen voisikin silloin tällöin nauttia barokkisen folkpopin nälkään – jos Sufjan Stevens tuntuisi liian eeppiseltä ja Nick Draken Bryter Layter olisi tullut puhkisoitetuksi.

Kyseessä on kuitenkin pitkäsoitto, jonka mitassa melodisen runsauden, irkkukansanlaulutanssahtelujen, ideaköyhien balladien ja tekstillisten pikkunäppäryyksien vyöry käy sietämättömäksi. Äärimmäisen hienostuneiden ja pitkälle rakenneltujen sovitusten alta pilkistää vain ohut sävellyksellinen visio, mitä voi harmittomuudessaan pitää erittäin harmillisena vajavaisuutena. Into The Murky Water tukehtuu täyteläisyyteensä ollen taidokas, mutta auttamattoman tylsä kokonaisuus.