Pilgrim Speakeasy: A Ruff Guide To...

The Moose Hoose

Pilgrim Speakeasyn musiikkia kuunnellessa mielessä käy useampi artisti ja yhtye, joita ei niinkään yhdistä jokin tietty genre kuin taito liikkua luonnollisesti ja mielenkiintoisesti tyylistä toiseen ilman että kuulijalle tulee tunne tekijän vaihtumisesta. Vähän kuten Primal Scream, joka reilussa kahdessa vuosikymmenessä on yhdistellyt melko läjän tyylejä poikineen. Tai Gonjasufi, joka rakensi rakeisen elektronisen perustan päälle autotallin rockpsykedeliasta. Kolmas hyvältä tuntuva verrokki on Super Furry Animals, jolle leimallisesta luomusuhinasta ja kohkaamisesta on päätynyt aimo siivu Pilgrim Speakeasyn levylle.

Artistinimen taakse kätkeytyy skotlantilainen muusikko, joka on viimeiset neljä vuotta asunut jossain päin itäistä Suomea. A Ruff Guide To... on tämän pyhiinvaeltajan kolmas albumi; tupla-albumi Anarchitecture ilmestyi 2008 ja Moon Emperor 2006. Albumin ulkoisten ominaisuuksien ja tyylien sekamelskan takia A Ruff Guidea on helppo aluksi luulla kokoelmaksi biisejä sieltä täältä ja ehkä se onkin. Yhdistävänä pohjana on kuitenkin elektronisen sielukas, psykedeelinen rockmusiikki, jota vain satutaan maustamaan viittaamalla moneen suuntaan.

Tietysti levy, jolla on hard rockia ja elektrojumputusta, jamittelua ja hoppibiittejä, mystistä julistamista ja poliittisia pohdintoja, puhesampleja ja beatboxaamista, kuoroja, liiallista taputtelua ja liian löysiä bassonkieliä, riitasointuja ja pakahduttavan kauniita melodioita, flamencoa ja big bandia, synteettisiä ääniä, samplaamista ja outoja kollaaseja sekä laulaja, joka kuulostaa vuoroin Jarvis Cockerilta, Gruff Rhysiltä ja Alex Kapranosilta, voi vaikuttaa vähän sekavalta. Mutta sekavaa on vain se, kuinka parikymmentä tällaista biisiä voi muodostaa jotain, jota sanoisi kokonaisuudeksi. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki levyllä kuultava on yhden miehen tekosia?

Harvat pystyvät luomaan yhdeksäntoista biisin ja 78 minuutin mittaisen levyn, joka ei tunnu sekuntiakaan liian pitkältä, joka on kokonaisuus, ja jolta myös löytyy liuta hyviä kappaleita. A Ruff Guide To... kulkee kuin varkain sauhuttelusta ekstaasiin, studionnurkasta käpertymästä jalkapallostadionille sanaa levittämään ja Englannista jonnekin Itä-Suomen perukoille, kaikesta jotain itseensä tartuttaen. Meno on eklektistä, mutta ihastuttavan yksinkertaista. Oudostelusta ei nähtävästi ole pitkä matka mukana laulamiseen.