Dr. Acula: Slander

Victory

Amerikkalaisen Dr. Aculan uusin levy on kannen, hihanuottien, sanoitusten ja osin musiikkinsakin perusteella suunnattu niille samoille teinilapsille, joita seurataan tämän päivän Music Televisionin joka toisessa sarjassa. Slander on soundtrack esikaupunkeihinsa jämähtäneiden teiniraskauksien, itsetunto-ongelmien, muovisten haaveiden ja kanavoimattoman vihan ja tuskan taustalle. Jokaisella sukupolvella on ollut angstinsa ja jokaisen sukupolven angstilla on ollut musiikilliset ilmenemismuotonsa, niin kai nytkin.

Vaikka ei näiden jenkkipoikien musiikillisesta annista kovin paljon kostu. Deathcoren parissa aiemmin puuhastellut yhtye vaihtoi Slanderiin kaikki paitsi yhden alkuperäisjäsenen ja siirtyi tekemään mikä-nyt-ikinä-onkaan-vitumrankkaa-tällä-viikolla-netissä-corea. Toisin sanoen paskaa, jossa yhdistyy luokaton örinä, meemitasolle yltäneiden whatevacore-bändien huono matkiminen, ja naurettavat tekstit, joiden aiheet liittyvät lähinnä huumeisiin, kikkelitauteihin ja lutkiin. Kokonaisuus on silattu siellä täällä pilkottavalla elektronisuudella ja kahdella huonolla laulajalla. Biisejä hallitsee yksi ajatus: ollaan niin mahdottoman rankkoja, ja sitten hajoitetaan koko homma.

Slander kuulostaa kuitenkin lähinnä leluilla tehdyltä. Kun muovipyssy jättää vain mustelman ohimoon eikä Tiimarin lastensaksillakaan saa verta roiskumaan, jää jäljelle laumalta nukkeja näyttävä yhtye. Jotkut väittävät sen olevan vitsi, jonka taustalla on todellista musiikillista herkkua. Paneudutaan siihen, kun yhtye tekee jotain mielenkiintoisempaa. Toivottavasti yhtyeen jäsenillä on kaikki hyvin. Pilluakin luulisi saavan helpommin, jos tekee huonon sijaan hyvää musiikkia.