Reesus: Milloin meille tulee silmät?

Palokka

Reesuksen yhdentoista minuutin mittainen Milloin meille tulee silmät? -kasetti tarjoaa täyslaidallisen erittäin toimivaa hardcorea punkia. Aiemmin pari EP:tä julkaissut palokkalaislähtöinen nelikko liikkuu kahdeksan biisin julkaisullaan lähinnä hardcoren perinteishenkisillä alueilla, mutta maustaa keitosta sekä akustisen kitaran tunnelmoinneilla että metallisemmalla lanauksella.

Melodisuus ja sen esiintuominen on julkaisun selkeä voimavara. Reesus kyllä kohkaa ja runttaa, mutta kokonaisuus on siinä mielessä tasapainoinen ja jopa kiltti, ettei musiikki jätä itsestään säröytynyttä tai likaista kuvaa; välisoitonomainen Christina Taylor Green on jopa säyseä ja kauniskin hetki akustisen kanssa. Yhtyeen melodiat tuntuvat katsovan eteenpäin, vaikka teksteissä kyseenalaistetaan nykyistä.

Biiseissä yhdistellään tiukkatempoista sahaamista laveammin rullaavaan, paikoin jopa postrockilta tuntuvaan metalliseen maalaavuuteen. Esimerkiksi aloitusraita Väärillä asioilla toteuttaa tällaista estetiikkaa mallikkaasti. Mikä kestää? taas on kurkistus halki-poikki-pinoon -hardcoreen, joka muuttuu loppuaan kohden melkeinpä alternativerockiksi. Yhtyeen suurimmaksi vahvuudeksi on laskettava monipuolisuus, joka ei häivytä perusasiaa.

Biisimateriaalia ei voi moittia. Lompakkojumalan raskaus sekä mainittu, yhdysvaltalaisen kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin ampumisvälikohtauksen nuorimman uhrin, 9-vuotiaan Christina Taylor Greenin mukaan nimensä saaneen kappaleen rauhallisuus viehättävät. Kasetin parhaat palat on kuitenkin säästetty sen kääntöpuolen loppuun. Nimibiisi tikkaa ja ärjyy, muuttaa kurssiaan raskaampaan ja johdattelee päätösbiisi Tshernobyl 2.0:aan ihmettelemällä Milloin meille tulee silmät? Lopetuskaan ei kysele mitään ennenkysymätöntä, mutta silti on aiheellista päivitellä kuinka kauan maapallo nykymenoa voi jaksaa.