Smith Westerns: Dye It Blonde

Weird World

Smith Westerns on poistunut autotallista ja löytänyt tiensä studioon. Chicagolaisyhtyeen ”soundillisesti haasteelliselta” kotiäänitysdebyytiltä Smith Westernsiltä (2009) tuttu sympaattisen rosoinen äänimaailma on mennyttä, mutta sen tilalle on saatu jotain parempaa. Toisella albumillaan kolmikko kuulostaa psykedeelisesti koherentilta autoradiolta, joka puskee jotain Mott the Hooplen, T. Rexin ja varhaisen Sueden kaltaista materiaalia yhtenä pitkänä tasalaatuisena pötkönä. Kitarat ovat iloisesti säröllä ja taustalla soivat koskettimet sopivan juustoisia.

Kaikki äänikuvan kehuminen olisi turhaa, jos Smith Westerns olisi sisällöllisesti köyhä tapaus. Sitä se ei ole, sillä yhtye ei edelleenkään säästele melodioissa. Päinvastoin, niitä on levyllä kliseen mukaan enemmän kuin monella bändillä koko tuotannossaan. Esimerkiksi kävisi mikä tahansa Dye It Blonden kappale, ja osuvimmat ovat vähintään ysejä tikkatauluasteikolla. Muotovalious ei tosin tässä tapauksessa tarkoita ennalta-arvattavuutta. Sävellykset ja sovitukset ovat mielenkiintoisia ja kurantteja kautta linjan.

Albumin iloluontoisimpiin kuuluva Weekend kutsuu viikonlopun viettoon höpsösti (”Weekends are never fun unless you´re here too.”) mutta samalla täysin uskottavasti. All Die Young puolestaan alkaa keinuvana, balladiin vivahtavana keskitemporokkauksena kunnes kiihdyttää loppupuolella melodiseen ja nostattavaan hölkkään. Loppupuolen helmi on Smile, jonka musiikillinen paatos uhkaa puskea kaiutinkartioista läpi.

On jokseenkin mieletöntä, että kaikki Smith Westernsin jäsenet ovat alle kaksikymmentäyksivuotiaita, niin hieno synteesi Dye It Blonde on tietyistä menneiden vuosien rock-elementeistä. Iso kiitos kuuluneekin myös levyn tuottaneelle Chris Coadylle. Levy kasvaa iholle uhkaavasti ja ujuttaa kourallisen korvamatoja vaivaamaan pääkoppaa. Kaikki lainailu huomioonottaen se ei kenties ole omaperäisin mahdollinen tapaus, mutta ehdottoman tehokas kymmenen biisin paketti yhtä kaikki.