Julkaistu: 04.05.2011
Arvostelija: Mika Roth
OBM
Norja ei nouse ainakaan allekirjoittaneella ensimmäisenä mieleen, kun puhe kääntyy sielukkaan soul- ja funkmusiikin suuntaan. Debyyttikiekkonsa yhdeksän vuotta sitten julkaissut Ole Børud on tehnyt jo pitkän päivätyön myyttien murtamisessa, eikä Keep Movin ole myöskään heikko näyttö.
Tärkeimmät esikuvansa Yhdysvaltain tantereelta napannut Børud kuulostaakin parhaimmillaan valkoisen miehen Princeltä, joka on joutunut tekemään yllättävän vähän kompromisseja levy-yhtiön pr-osaston kanssa. Reipas Rock Steady ja tanssilattialle perässään nykivä nimibiisi ovat osoituksia siitä, että valkoinen mieskin saa hien nousemaan tarvittaessa pintaan. Edes läpikristilliset lyriikat eivät vesitä kuumaa soundia, onhan Princekin julistanut välillä uskoaan suorasanaisesti, eikä funkin pieni suuri mies ole siitä juurikaan kärsinyt. Heaven Is On My Side käy malliesimerkistä, kun puhutaan vakuuttavasta sanan levittämisestä; vauhtia piisaa, torvet törisevät, kitara laulaa, meno on katossa ja sekaan kurotaan yllättäen lyhyt pätkä Sam Cooken ikivihreää Wonderful World (Don't Know Much) -siivua.
Virheliikkeeksi on sitä vastoin katsottava seikkailut pehmoisen mitäänsanomattoman AOR:n sekä kalorittoman kevytsoulin puolella. Broken People kävisi mainiosti unilääkkeestä, mikäli äitelät soundit eivät saisi kakomaan. Yhtä mittava kaatuminen mauttomuuden liukumiinaan on artistin äidille omistettu She´s Like No Other, jossa Børud saa ostarin pizzabaarin karaokepyrstötähdetkin kuulostamaan vakuuttavilta tulkeilta.
Epätasaisuudellaan ärsyttävä mutta päivänpaisteisimmilla osillaan ilahduttava kokonaisuus, joka kelpaa hiukan karsittuna aurinkoisen autoilupäivän taustamusiikiksi.
Norjalainen rock-muusikko, joka yhdistää musiikissaan rockin laajan kirjon eri puolia.
Linkki:
www.myspace.com/oleborud
(Päivitetty 4.5.2011)
Kommenttien keskiarvo:
*** VAROITUS: SEURAAVA KAPPALE SISÄLTÄÄ VÄÄRÄN MIELIPITEEN ***
Toisin sanoen: oma maa Tuomo, muu maa Ole Børud. Kumpainenkin aivan mainioita muusikoita, jotka osaavat kuulostaa Mayfieldiltä, Princeltä, Stevie Wonderilta, you name it. Mutta tähänkin levyyn minä kaipasin sitä Olea siinä missä Prättälän muuten upeihin lättyihin Tuomoa. Miksi te piilottelette?