22-Pistepirkko: Lime Green Delorean

Bone Voyage

Nyt tuntuu mahtavalta huomata erehtyneensä. Kotimaisen vaihtoehtorockin pienesti suurin ja kaunein on tällä vuosituhannella julkaissut arvolleen sopivia ja hyviä albumeja, mutta vaihtelevista lähestymistavoistaan huolimatta Rally of Love (2001), Drops & Kicks (2005) ja (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! (2008) eivät kilvoittele 80- ja 90-luvun pirkko-klassikoiden kanssa. Etenkin viimeksi mainitun läpijuostu tylsyys vahvisti näkemystä siitä, ettei mitään Big Lupun (1992) tai Rumble City, LaLa Landin (1994) kaltaista ole enää lupa odottaa. Tästä eteenpäin julkaistaisiin ihan kivaa, jäähdyteltäisiin ja keikkailtaisiin riittävästi, ajattelin, kunnes lautasella oli muutamaan otteeseen pyörähtänyt trion uutuus Lime Green Delorean, riemastuttavan rento oodi keväälle, surulliselle duurille ja mehukkaalle garagerockille.

PK, Asko ja Espe tekevät itsensä toistamisesta taidetta. Melodialinjat, sointukulut, kosketinsoundit, kitaranäppäilyt ja kertosäkeisiin lähdöt lainailevat tämän tästä yhtyeen 30 vuoden mittaisesta katalogista. Kaikki on täsmälleen tuttua, mutta kuin ihmeen kaupalla kolmikko onnistuu puhaltamaan takanojaiseen kierrätysainekseen elähdyttävää raikkautta. Albumi käynnistyy hartaan usvaisella urkuballadilla Lights By The Highway, jossa Askon soundityylittely ja PK:n maallisia realiteetteja uhmaava falsetti yhdistyvät koskettavalla tavalla. Hempeilevältä osastolta löytyvät muutenkin Lime Green Deloreanin suurimmat täysosumat, kuten sinfoniseksi yltyvä Find Me. Puhumattakaan minimalistisemmasta Rodeo Heartista, hiukan Eelsin parhaat työt mieleen tuovasta kaunokista. Yksi täydellisimmistä pirkkobiiseistä ikinä.

Hiljaisten hetkien vastapainoksi nykäistään muutamaan otteeseen kunnon säröisen garagerockin puolelle unohtamatta kuitenkaan albumin pienieleisen lämmintä kokonaissävyä. Stupid ja Broken Toys ovat puhtaasti riemukkaita, nimikappale Lime Green Delorean taas hämyisämpi ja vaanivampi jyräys. Oma lukunsa on Espen kulmikkaasti lausuma unikuvaus Dream 1987, jonka koominen trippailu voittaa sekin puolelleen. Ainoastaan jonkinlaisena Canned Heat -pastissina hölkkäilty blues-sekoilu So Much Snow asettaa alla nähtävän tähtimäärän kyseenalaiseksi. Kokonaisuuden vahvuus lukuisine pikkuklassikoineen usuttaa kuitenkin pyöristämään mieluummin ylös- kuin alaspäin. Lime Green Delorean on 2000-luvun parasta 22-Pistepirkkoa, toistaiseksi.

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 13.05.2011:

Pisteet:

Ei uponnu meikäläiseen, vaikka vanha fani oonkin. So Much Snow on todellakin aivan käsittämätöntä shaibaa, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.