The Rollstons: Our Grain Could Fill Your Stadium

Stupido

Jyväskylässä joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla perustettu The Rollstons on kasvanut tasaisesti kohti isompia areenoja. Muutaman ceedeeärrän ja Rhythm Barrelin kautta julkaistun seiskan jälkeen Stupido signasi yhtyeen talliinsa ja tuoreelta pitkäsoitolta löytyykin paljon menneisyydestä tuttua materiaalia. Minimalistiseksi lo-fi popiksi Desibelin haastiksessa nimetty musiikki koostuu pitkäsoitolla 16:sta keskimäärin kaksiminuuttisesta repäisystä, vain So Real erottuu lähes viisiminuuttisena joukosta. Niinpä levyn kokonaispituuskaan ei pääse hirvittämään, yksittäisinä musiikkihetkinä kappaleista osa toimii näin tiiviissä muodossa, osaa olisi voinut kuunnella pitempäänkin.

Rämisevästi starttaava Translate The Change pyöräyttää Our Grainin käyntiin, kitaristi-laulaja Mikon konstailematon laulu toimii mukavasti huomaamattomasti kieroilevien, juoksevien kitaroiden päällä. Flannel Blanket jatkaa samoja linjoja, we’re doin’ high fives underneath the blue skies -sanailu hymyilyttää. Weekdays Are Schooldays, Weekends Are Mine levittää hymyä lisää, todella sympaattista ja vaikkakin huoletonta, silti miltei melankolista. Panun koskettimet antavat biisiin mukavasti lisäpotkua. Alkukolmikon juoksua rauhoittelee jopa Beatlesin mieleentuova ylen hilpeä Still Life With Onions And Garlic, kovasti kuulostaa joltain mandoliinilta tuo taustanäppäily(?).

Depression Grows nykäisee Rollstonsin taas rokkaamaan, muovisilla kosketinvingutteluilla kikkaileva Cherry H. nousee tarttuvuudessaan miltei hitin asemaan. Who Would Turn Off My TV? jatkaa tuollaisia musiikkimuotoon jalostettuja hetken pohdintoja, joista yleensä jälkeenpäin pohditaan, että ”Miksikäs minä moisia oikein jäinkään pohtimaan?” ja sen jälkeen ”Mitäs minä oikeastaan olinkaan tekemässä?”. Hivenen vinosti (ikäänkuin pienessä laitamyötäisessä) laulettu Summerbee fiilistelee taas rauhallisemmissa tummelmissa, I’m buzzing like a Summerbee. Theme From OH5TY on nimensä mukaisesti lyhyt teemalaulu, joka sopisi vaikkapa tietokonepeliin, Dead Flyn alku kuulostaa uhkaavuudessaan miltei taistelulaululta, kunnolla liikkeelle rykäistessään syöksylaskulta.

Old Age Comes With A Smile nostaa samantien hymyn huulille, swimming is easier, when teenagers don’t watch... Ikä ei tule yksin. Rytmikkään hilpeää ihmeellisillä taustapurskahteluilla. Balloons ja Exploring The Fingerboard vanhoina tuttuina toimivat kivasti, vaikka jälkimmäinen loppuukin hiukan kesken. Levyn täydentävät The Art Of Running -slovari, levyn pisin kappale, Row row row your boat -lainalla kyllästetty, mukavasti nykivä So Real sekä Tourujoen virtaamiselle osoitettu kunnianosoitus Tourujoki River. Vaikka Rollstonsin pitkäsoiton edessä ei aivan polvilleen asti tipahdakaan, on levy vähintään yhtyeen pitkäsoitolle asetettujen odotusten veroinen sympaattisen vino näkemys kitarapopista.