Samuli Putro: Älä sammu Aurinko

Kaiku

Samuli Putron soolodebyytti, seesteisen mietiskelevä Elämä on juhla, oli ilmestymisvuotensa kotimaista eliittiä. Saman toistaminen olisi ollut sekä helppo että vaikea ratkaisu. Ehkä osittain siksi Älä sammu aurinko soi isompana pop-iskelmänä. Se ei ole mikään sillisalaatti, muttei myöskään erityisen taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus. Tämä albumi on kokoelma 2000-luvun rillumarei-lauluja, ja sellaisena sitä tulisi myös tarkastella. Alkuperäisestä kuplettikulttuurista se eroaa musiikin lisäksi siinä, että Putro kuuluu korkeasti koulutettujen suosikkeihin.

Vanhaa sielua lämmittää levyn jykevät 60-lukulaiset stemmat. Rikkaaseen äänimaailmaan on muutenkin panostettu, mikä korvaa sävellysten puutteita. Mutta kun yksittäisiin biiseihin nojaavalla levyllä ei ole kuin pari helmeä, se alkaa olla jo haitta. Anna minun mennä on aikuisten moderni Ihme ja kumma, joka on täynnä nerokkuutta. Saaressa on aina sunnuntai puolestaan kumartaa muutenkin kuin fiiliksen puolesta Kinksin Sunny Afternoonin suuntaan. Intiaan naruttaa yllekirjoittaneen lankaan kertosäkeen kuorrutuksella.

Koska sävelet eivät ole siitä kaikkein kuolemattomimmasta päästä, huomio kiinnittyy sanoihin. Niiden ansiosta levyllä ei ole oikeastaan yhtään turhaa esitystä. Jopa vuoden ärsyttävimmän tekeleen kisassa ennakkosuosikiksi kiilaava Siri ja Kanttu sisältää briljantteja havaintoja. Pariskunnan ikäerosta juoruilu (En tiedä hevonvitun helvetin vertaa/mut jaksan kelata ja huolissaan olla) ja uusioperheen ongelmat (Ei uutta äitiä voi väkisin tuoda keskelle leikkiä) kiteytetään samassa biisissä hauskasti ja koskettavasti.

Putron maailmassa Raamattukaan ei ole pyhä kirja, vaan yhä kirja. Huono sängyssä on saanut arvostelua Gösta Sundqvistin kopioimisesta, mutta itse miellän sen enemmänkin tribuutiksi: rynkky-Rutanen/rasvaniska/kaksi ilmettä. Onhan Ihmisen tehtäväkin musiikillisesti täyttä Göstaa, mutta loppusoinnut puuttuvat. Yleisesti Putro häviää sävellys- ja sovitustaidoissa, mutta eipä Sundqvistkaan koskaan kirjoittanut näin poikkeuksellista laululyriikkaa: Ihmisestä tulee toinen/jalkapallo pyörii/iho tuntuu kutsuvalta/painajainen unohtuu/aavikko ei loisku/laatua on etsittävä.

Tätä vertausta ei saisi varmaan ääneen tehdä, kun eihän se Putro edes laita sanoja rimmaamaan, mutta mielestäni tämä rämpytimies on oman aikansa junnuvainio. Sovitukset ovat keskimäärin Junnun tuotantoa monipuolisempia, mutta sanoittajana Putro ei ole (vielä) samalla tasolla. Jos kuitenkin jostain syystä haluaa vetää ehdotonta linjaa sen suhteen, että sekä sävelten että sanojen pitää olla täysi kymppi, kannattaa levykaupassa P:n sijaan vierailla osastolla L niin kuin Leevi, Leskinen ja Lindholm. Enkä nyt välttämättä tarkoita Ollia.