Novella: Novella

Redhouse

"Siinä ei kikkailla musiikillisesti minkään taiteen äärellä, eikä sitä muusikoille oo duunattukkaan. Se on ihmisten musaa. Siellä mennään välillä roimasti metsään ja välillä sitten tuuletellaan maalissa. Mutta niinhän ne asiat elämässäkin menee." Näin levyä kuvailee debyyttialbuminsa julkaisseen Novellan kitaristi Jonne Lindqvist Playground Musicin kotisivuilla. Novellaa voisi kuvailla hieman Disco Ensemblen jäljessä väännetyksi uuspunkahtavaksi rockiksi. Pieniä metallimausteitakin on keitoksesta maistettavissa.

Kikkailuun viitaten: Eivätpä kaikki tavalliset kuuntelijatkaan ole samanlaisia. Ilokseen musiikkia kuuntelevat ei-muusikot ovat varmasti samaa mieltä. Onhan se kiva, ettei musasta tehdä mitään lässyttävää muniinpuhaltelua. Mutta jos kikkailemattomuus tarkoittaa sitä, että musiikissa ei ole mitään mielenkiintoista koukkua, kikkailua soisi olevan huomattavasti enemmän. Jos musiikkia ilokseen tekevä ihminen ei koe olevansa myöskään minkään taiteenalan äärellä, katsokoot peiliin.

Koska niin se vain on, että tällaista keskitempoista, keskitietä tallailevaa ja keskitason rockia aneemisen kuuloisilla laulusuorituksilla on tehty maailman sivu kaikkialla. Ongelma ei ole siinä etteikö sitä saisi tehdä ja etteikö siitä saisi nauttia. Aktiivinen musiikinharrastaja tuskin vain kaipaa yhtään sellaista lisää, koska se ei yksinkertaisesti tuo mitään lisää mihinkään eikä ole tarpeeksi koukuttavaa tai rohkeaa. Yksikään biisi, paitsi ehkä eeppisyyttä tavoitteleva päätösraita Brand New Skin ei tunnu niin vahvalta tai niin erottuvan heikolta, että niitä pitäisi erikseen mainita. Kitarat runttaavat metallille flirttailevassa hengessä, kaikki on niin kovin vakavaa ja angstista, että haukotus on hiipiä väkisinkin suupieliin.

Laulusta vielä - on tullut viime aikoina sellainen tapa, että lauluihin saadaan tunnetta aikaan, kun jokainen tavu tai tekstinpätkä tuntuu tulevan aivan totaalisen eri tavalla hönkäistynä kuin vierustoverinsa, korostaakseen kappaleiden tunteikkuutta. Tällainen, erityisesti rapakontakaisesta altrock-musiikista poimittu lievästi skitsofreeninen tapa ei kuulosta järin hyvältä. Sen sijaan se kuulostaa epäluonnolliselta ja siltä että pinnistellään aivan äärirajoilla, vaikkei rahkeita ole, vain jotta laulelmiin saadaan jotain tehoa.

On olemassa ihan rehellisesti huonoja levyjä ja sitten on olemassa niitä levyjä, jotka ovat niin pirun keskinkertaisia, että ne eivät herätä kerta kaikkiaan mitään tunteita, vaikka niitä kuuntelisi kymmenen kertaa. Novella menee jälkimmäiseen kategoriaan. Ihmisten musa tarkoittaa tässäkin tapauksessa valitettavasti tasapäistettyä.