Siskot: Ilkimys

Parta

Siskot-yhtyeen debyyttipitkäsoitto on mielenkiintoinen tapaus. Varovaista kiinnostusta pienjulkaisuillaan herättänyt nelikko tarjoaa täyslaidallisen molempiin suuntiin sojottavaa rockvinoilua, jonka kotisatamaan on ankkuroitu Röyhkä ja Nurmio sekä muutama poijullinen poikkitaiteellisuutta. Ilkimys on toisin sanoen jyväskyläläistyneen yhtyeen taidonnäyte suomalaisten suurnimien ja outoilun hengessä; rajoja kunnioittava, mutta silti ennakoimaton purskahdus kevyttä rockia.

Tässä perinteiden ja niiden hylkäämisen ristivedossa Siskot luovii hyvin – ainakin siltä kantilta, että se välttää suureksi osaksi ne karikot, jotka kotimaisia vinoilijoita usein lapsentaudittavat. Pikkunäppärät, niin arkista realismia kuin surrealistista kuvastoa hyödyntävät tekstit eivät aiheuta vitutusta tai myötähäpeää, musiikillisesti ammennetaan muualtakin kuin kliseiden parista eikä yritetä todistella, että ollaan jotain muuta kuin esim. YUP kuulostamalla hyvin paljon esim. YUP:lta.

Toki jokin Setä on kuin setä-Tuomarin näkemys jostain setä-Kaukon laulusta. Kevyt orkestraatio, näppäilevä soitto ja Siskot-Villen puheenomainen laulu esiintyvät muuallakin Ilkimyksellä. Vaikka välillä lainassa on esikuvien maneeritkin, ei Siskot ole vain yhden tyylin yhtye. Aloitus Täyttäkää maa ja ahdistukaa ei kerro levystä edes osatotuutta, mutta tekee sen tehokkaasti: säröllä kuulijan kaasuttava punkräpellys on tuskin ollenkaan sukua sitä seuraaville biiseille.

Paras mieli jää, kun yhtye ottaa rauhassa. Ilkimys-kontekstissa valoisalta tuntuva, akustinen kaunokki Kaks jotain Kaarinaa esittelee huoletonta otetta, verevä Nopsajalka taas kiihkoilee kuin käsipäiväästä suoraan saatille päässyt. Kukaan ein joosekeskitalomainen kasettimankkafolk luonnistuu myös nätisti. Albumin pienet biisit soivat pienesti, ja niiden vähäisessä soitinnuksessa on varmaa monipuolisuutta.

Toimivasta peruspaketista ei puutu mitään, mutta biisirintamalla Siskot voisi olla terävämpi. Jokaisesta Ilkimyksen tusinasta kappaleesta löytyy jotain huomion vangitsevaa tai vain mielenkiintoista, mutta melkein jokainen katoaa myös armotta taustalle ilman keskittymistä. Tavallaan yhtyeen musiikki on lakonista ja välinpitämätöntä, mutta kolikon kääntöpuolella vaanii kappaleita, joista ei ole saatu kiteytettyä esiin olennaista. Toivottavasti saadaan jo täksi vuodeksi vielä luvatulla materiaalilla; helppo tästä on tykätä ja paljon yhtyeellä tuntuu olevan annettavaa. Lupaavaa.