Dutch Uncles: Cadenza

Memphis Industries

Dutch Uncles ei nimensä mukaisesti tule Hollannista, vaan indiepopin peribrittiläisestä kehdosta, eli Manchesterista. Sinänsä tämä ei ole bändille mitenkään leimallista, sillä vaikutteidensa puolesta kotikaupunki ei ole saanut kovinkaan suurta jalansijaa Dutch Unclesin musiikista. No, okei The Smiths kuuluu Cadenzalla muutaman kerran lävitse, mutta vahvimmat verrokit löytyvät ehdottomasti XTC:n ja Peter Gabrielin kaltaisista eksentrikoista. Näistä ensiksi mainittu puskee alkuun niin vahvasti lävitse Dutch Unclesin musiikista, ettei siihen voi olla kiinnittämättä huomiota. Mutta mitä enemmän levyä kuitenkin kuuntelee, sitä paremmin yhtyeen oma ääni nousee levyltä esiin. Kyllä, Dutch Unclesilla on sittenkin ihka oma soundi, joka on paitsi ajan hengessä seisova myös omalla virkistävällä tavalla ajaton.

Cadenza on yksi niistä levyistä, joita kuuntelemalla tulee välittömästi hyvälle tuulelle. Fiilis on kautta linjan positiivinen ja eteenpäin katsova, sortumatta kuitenkaan mihinkään ylettömään naminamiin tai muuhun mauttomuuteen. Kappaleet ovat järjestäen täynnä melodisia koukkuja, joiden kehyksenä toimivat yllättävät rytmiikat ja tempovaihtelut. Turhaa kikkailua Dutch Uncles ei mielestäni harrasta, mutta en liene kovinkaan pahasti väärästä jos väitän, että periteisempään kitarapop-ilmaisuun vihkiytyneille tämän tyyppinen poukkoilu saattaa aiheuttaa vähintäänkin ihottumaa. On todennäköistä, että mutkia suoristamalla Dutch Unclesin kaupallinen potentiaali nousisi helposti uudelle tasolle, mutta tätähän ei kukaan oikeasti toivo.

Turhan suorien vaikutteiden karsimisen lisäksi Dutch Uncles saisi tulevaisuudessa satsata hieman särmikkäämpään ilmaisuun. Erityisesti tätä toivoisi laulaja Duncan Wallisilta, jonka poikamainen ulosanti on paikoin hieman liian ohutta. Mitään äijä-energiaa ei tähän yhtälöön sovi sotkea, mutta jonkinlaista potkua ääneen kaipaisi. Loppupeleissä tämä on silti varsin pieni miinus, sillä Cadenza on kaikilla mittareilla hyvä ja lupauksia herättävä levy.