Sunrise Avenue: Out of Style

Comusic

Vielä viikko sitten pidin kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiimme lukeutuvaa Sunrise Avenueta ja sen vahvaa keulakuvaa Samu Haberia suunnilleen paholaisesta seuraavina. Edellislevyjen ankeat, tunteettomat singlebiisit sekä julkisuuskuvan perusteella ylimielinen ja laskelmoivasti musiikkiin suhtautuva Haber aiheuttivat puistatusta. Suuri suosio Keski-Euroopassa ihmetytti: Miten näin mitäänsanomaton musiikki voi synnyttää kenessäkään halun lähteä levykauppaan saati keikoille?

Uuden levyn laiskanpulskean Hollywood Hills -singlen kuultuani ja Out of Style -albumin nolon kansilehtimokan (kannen keskellä lukee sana "kansi") bongattuani naureskelin vielä sänkeeni: Eivätkö nämä jätkät osaa tehdä mitään oikein? Ainoa hyvä Haberiin liittyvä asia tuntui olevan Tuomas Skopan mainio kappale Samu Haberin haastattelu.

Kuunnellessani Sunrise Avenuen kolmannen hengentuotteen läpi kuulin hyvän pop-rockin lisäksi myös sen, kuinka ennakkoluulojen muurit murtuivat. Myönnettävä se on, Haber on pätevä pop-melodioiden kirjoittaja. Enää myöskään miehen laulu ei aiheuta allergista ihottumaa ja paikoin äänessä on tunnetta, jollaista en olisi uskonut kuulevani. Sanalla sanoen Sunrise Avenue on kehittynyt. Nyt ymmärrän, mistä tuhannet saksalaiset intoilevat. (Se, että yhtye on ollut Kreikan listaykkösenä tuntuu sen sijaan edelleen hämmentävältä.)

Sunrise Avenue ei ole edelleenkään taiteellisesti kunnianhimoinen, mutta se ei ole mikään syy vihata sitä. Omalla sarallaan yhtye nimittäin tekee todella laadukasta jälkeä. Out of Style sisältää muutaman kappaleen, jonka tasoisia yhtyeen selkein esikuva Bon Jovi ei ole julkaissut vuosikymmeneen.

Kevyin elektronisin maustein viimeistellyt Damn Silence sekä I Don't Dance ovat soineet päässä viikon lähes tauotta, eikä ärsytysefektiä ole vielä tullut. Mahtiballadiosastolla vakuuttavimpia ovat Stormy End, The Right One sekä Angels on a Rampage. Vaikkei Sunrise Avenue kovin radikaaleja kokeiluja teekään, tuovat pienet yksityiskohdat yhtyeen sointiin kaivattua eloa ja ryhtiä. Osasyyllinen tähän lienee puolet albumista tuottanut Jukka Immonen.

Paholaisen sarvet pilkahtelevat kuitenkin esiin siellä täällä. Kiss Goodbye on ällöttävän laimeaa aikuisrockia kehnoilla rumpusoundeilla varustettuna ja päätös Sweet Symphonyn kitarasoolo astuu reippaasti hyvän maun rajan toiselle puolelle. Myös muissa Jukka Backlundin tuottamissa kappaleissa äänimaailma tuntuu valmiiksi vanhentuneelta.

Kuten Samu Haber edellämainitussa Tuomas Skopan kappaleessa sanoo, ei kolmen minuutin hittikappaleen säveltäminen ole helppoa. Haber on kuitenkin Out of Stylella onnistunut siinä useamman kerran. Olen jopa jollain kierolla tavalla alkanut arvostaa Haberia. Ainakin siitä miehelle täytyy antaa pisteet, että hän saanee tulevalla kiertueella kymmenettuhannet teinit laulamaan Sex & Cigarettes -kappaleen riimiparia "give me direction / kills my erection".