The Blue Van: Love Shot

Iceberg

Tanskanmaassa on jotain mätää. Tai sitten ei, etenkin jos se tuottaa The Blue Vanin kaltaisia orkestereita. Neljänteen pitkäsoittoonsa ehtinyt yhtye jatkaa takuuvarmaa työskentelyään 60- ja 70-lukulaisen retroilun parissa ja tekee sen jälleen erittäin taiten. Yhtyeen alkupään albumit rullasivat The Pretty Things -hengessä rosoisen katurockin raakaa ilmaisuvoimaa. Love Shot sitä vastoin esittelee yhtyeen, joka katsontakannasta riippuen nojaa joko silotellumpaan tai huolitellumpaan soundimaailmaan. Tuotantoon on siis otettu täysin toisenlainen lähestymiskulma alkupään levyihin verrattuna. Kappaleet ovat selvästi orkestroidumpia, moniulotteisempia ja pidemmälle sovitettuja. Miksauksessa on hylätty 60-lukulalainen tuhnuisten garagesoundien simulointi ja haettu nykyaikaista erottelevuutta. Historian äänimaisemallista perintöä kunnioitetaan kuitenkin edelleen.

Love Shotilla sinikärryläiset laajentavat myös musiikillisten vaikuttimiensa kenttää. Edelleen mukana kaikuvat The Pretty Thingsin lisäksi etenkin The Who, mutta nyt kulma nojaa myös kevyesti 70-luvun glamin, Deep Purplen, Led Zeppelinin ja miksei funkahtavan diskonkin suuntaan. Yhtye lähestyykin vaikuttimiensa hyödyntämisessä enemmänkin Pulpin tai The Arkin tapaa yhdistellä esikuviaan omaan nykyaikaistettuun ilmeeseensä. Liekö jäähyväisiään viettävän The Arkin menestys siivittänyt The Blue Vaninkin muuntautumaan kohti yhä laajempia yleisöpotentiaaleja, tai ehkä kysymys on sittenkin puhtaasta metamorfoosin halusta. Ainakin kaupallista menestystä on joka tapauksessa piisannut. Jo edellisen Man Up -kiekon There Goes My Love toimi nimittäin viime vuoden lopulla Oscar-gaalassa ensiesityksensä saaneen Applen iPad -lanseerauskampanjan tunnusmusiikkina. Yhtyettä on lisäksi kuultu useammassakin tv-sarjassa.

Suhtaudutaan kokoonpanon mahdolliseen kaupalliseen valtavirtaistumiseen sitten negatiivisen tai positiivisen etumerkin kautta, kaksi asiaa on kuitenkin varmaa. Jotain yhtyeen alkukantaisesta juurevuudesta menetetään uusitun ilmeen myötä. Mutta tällä kertaa siinä missä jotain menetetään, saadaan aika paljon myös tilalle. Niin hienoja biisit nimittäin ovat, että eipä kyllä nykyajassa kiinni olevaa, mutta perinteitä kunnioittavaa asennerockia voi paljon komeammin kappaletasolla enää tehdä. Kotoisista esimerkeistä mieleen tulee Tehosekoittimen Rock 'n' Roll Monster Movie Show, jossa onnistunut uudistuminen yhtä saumattomasti kohtaa perinteiden kunnioituksen. Love Shotin tappioksi täytyykin todeta, että ihan Tehareiden kaltaista koukuttavuutta ei biiseistä löydy.

Niin sydämestään The Blue Van kuitenkin biisejään roimii, että kovin heppoisin perustein en lokeroisi poppoota pelkäksi onnistuneeksi, mutta menneisyydestä irtipäästämättömäksi post-reliikiksi. Sovitukset ja tuotannolliset ratkaisut, yhdistettyinä pyyteettömän kuuloiseen ja riittävän kukkoilevaan tulkintaan pitävätkin rallit imuvoimaisina. Siinä missä Mama’s Boy voisi räyhäävämpänä versiona olla jo AC/DC:tä, viittaillaan Beg Like a Dogilla sellaisiin perinnehevandereihin, jotka saisivat Mika Järviseenkin liikettä. Ja vaikka kotoisesta melankolisesta näkökulmasta levyltä välittyykin ruotsalais-tanskalainen duurivetoineen iloisuus, osataan sitä silti olla ilkikurisia. Sillit nimittäin ovat mennä väärään kurkkuun Loser Takes It All -kappaleesta kertosäkeineen. Vai mitäköhän tuumisi Benny Andersson moisesta: "The best man takes the fall and the loser takes it all".

Vaikka kuinka himottaisi nostaa yhtye vihdoin viiden tähden luokkaan, vaivaa plattaa silti yksi puute. Vaikkei varsinainen punainen lanka kateissa olekaan, tuntuu levystä silti puuttuvan eräänlainen sideaine, joka tekisi kokonaisuudesta lopullisesti yhtenäisen. Kaikkinensa hienot biisit ovat kuin tarjottimelle aseteltuja herkullisia suupaloja. Ehkäpä levyn kolmestatoista kappaleesta olisi pari voinut jättää pois ja saada typistämisen kautta kokonaisen aterian. Muilta osin kiekko onkin sitten ylimmän kastin arvosanan ansaitseva pläjäys. Hauskan lisäplussan tuo vielä sanoitusten yhteyteen valmiiksi laitetut sointumerkinnät. Siitä vaan kitaran kanssa kaljaa ja tupakkia hakemaan ja kirmaten kesänurmelle viisuja hoilaamaan.