Mikko Pohjola: Menkää te, minä jään

Universal

Yritteliäs laulaja/lauluntekijä Mikko Pohjola on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa monikansallisen Universalin kautta. Tämä on siinä mielessä nykyhetkelle poikkeuksellista, että Pohjola on jyrännyt itsensä ison levy-yhtiön leipiin täysin oman demoäänitteensä kautta, eikä esiintymällä Idolsissa tai muissa vastaavissa formaattiohjelmissa. Siitä oululaislähtöiselle Pohjolalle siis hatunnosto. Vähäteltävää ei jää myöskään siitä, että sooloartisti urakoi levyllään melkoisena multi-instrumentalistina, soittimina mm. basso, akustiset kitarat, koskettimet sekä mandoliini.

Sampo Haapaniemen tuottama Menkää te, minä jään on harmiton, hyvin tuotettu ja komealta soundaava aikuisrock-levy. Sinivalkoisia kaihon ja melankolian sävyjä tarjoillaan tarttuvien melodioiden ja ihmissuhdekiemuroista kertovien tekstien kuljettamana. Vaan minkäs teet, kun levyllinen radioystävällistä suomipoppia on niin kovin keskinkertaisen yhdentekevää. Puistattavan hittihakuiset Paikkani tiedän ja Tämä on hyvä näin ovat esimerkkejä kaupallisuuden massaan uppoamisesta.

Parhaimmillaan Pohjolan kevyestä rockista tulee hetkellisesti mieleen Pariisin kevät ja jossain etäisesti kaikuu myös Olavi Uusivirran tyylinen romanttisen kaihoisa pop, mutta ensin mainitusta Pohjola jää taakse kokeilevuudessa ja jälkimmäiselle mies häviää laululyriikan tyhjänpäiväisyydessä. Esimerkki hukatusta mahdollisuudesta on esimerkiksi hienolla sävellyksellä siunattu Tuulia, jonka lauluteksti valahtaa tahattoman komiikan puolelle. Levyn kelvollisinta osastoa edustaakin sympaattinen Minä kuulin sinusta, josta vähäeleinen herkkyys nousee aidolla tavalla esille.

Rock-uskottavuuteen tuore sooloartisti ei kummemmin pyri ja hyvä niin, sillä ajatukset katu-uskottavasta rokkarista karkottaa viimeistään levy-yhtiön tiedotteessa mainittu seikka, jonka mukaan Pohjolan lauluista on tullut TOP10-hittejä mm. Radio Novan ja Iskelmän taajuuksilla. Suuri yleisö löytyy siis musiikkimakunsa kadottaneen aikuisyleisön joukosta.