Raadelma: Vain mielipuoli päästää kaltaisensa sisään

Rabbit Ilsn

Raskaahkoa rockia soittaneen Takiaisen laulaja Katri Onnela ja rumpali Riikka Lahtela lähestyvät kuulijoita uuden yhtyeensä Raadelman debyyttipitkäsoiton kanssa. Basisti Petri Hellgrenin täydentämä trio on aiemmin julkaissut yhden EP:n, jo neljän vuoden takaisen Toran Johanna kustannuksen kautta. Raskauden ja rockin sijaan uinuvasti junnaavan tumman melankoliapopin parissa leijailevan yhtyeen ensimmäinen albumi julkaistaan Rabbit Ilsn:in kautta, jonka artistikatraaseen hiukan haastavampi maalailu mainiosti sopiikin.

Raadelma onnistuu hienosti välttämään tällaisen musiikkityylin kohdalla ehkä pahimman sudenkuopan eli sen että musiikki pyrkisi väkisin olemaan turhan korkealentoista, taiteellista ja "hullua". Kolmikko säilyttää huojunnastaan huolimatta mukavan inhimillisen tunnelman tekemisessään ja vaikka varsinaisesta lämmön tunteesta en ehkä lähtisi puhumaan, niin koleus ei ole purevaa vaan eteerisyydessään ja tummuudessaan aika rauhaisaa ja uhkan tunteestaan huolimatta jotenkin lohdullista. Onnelan kuulas, hetkittäin lähes ksylofonimainen koskettimien käyttö ja rytmiryhmän pullistelematon ja tunnelmaa kumartava tahdinpito yhdessä haaveilevan mutta vahvan laulukaaren kanssa muodostavat mielenkiintoisen kokonaissaundin.

Löytyykö yhdeksän biisin kokonaisuudesta sitten sellaisia ylitse muiden esityksiä, jotka tullaan muistamaan Raadelman tähtihetkinä? Kyllä ja ei. Esimerkiksi jääluolakuulas Kranaatti haavoittuvalla mutta kantavalla laululla ja huohottaen hölkkäävällä rytmillä vakuuttaa vahvasti, pehmeän alavireisesti sykkivä Pako onnistuu lähes pysäyttämään hallitulla töksäyttelyllään ja Palasina kasvaa kaikessa rauhassa kerroksittain, unohtamatta hetkeksikään kiireetöntä harmoniaansa. Kertakäyttöyhteiskunnan hektisesti hötkyvässä listasoitossa yksikään näistä ei ehkä silti jää mieleen kuin erilaisena vilahduksena josta saattaisi jälkeenpäin miettiä että "mikäköhän SE neljä biisiä sitten soinut poikkeava juttu oikein oli?"

Silti yhtyeen tinkimättömän kuuloinen, melkoisen omaleimainen soundi, kappaleiden harmoninen pysähtyminen ytimensä äärelle sekä näkemyksellinen vaivihkaisuus kaaren kasvattamisissa nostavat Raadelman erittäin positiiviseksi tuttavuudeksi, joka saattaisi ehkä hyvinkin tehdä ne luomumman "trip-hopin" tulevat mestariteokset. Tältäkin levyltä hallittuun raivoon asti kasvatetun Oktofrenian luulisi nousevan vähintään pieneen kulttisuosioon - vähän kuin itseään hillitsevä mutta sitäkin vahvemmin sisällä myrskyävä painos Echo Is Your Lovesta. Raivoa voi kuvailla myös pehmeillä sivelyillä. Vakavalla naamalla hupaileva Ilmaan ja veteen pelkistää myös oivallisesti.