Huminoida: Whiter Album

Out of Range

Harmaa mielletään usein negatiiviseksi väriksi, etenkin kun sitä käytetään musiikin kuvauksessa. Pohjoisen taivaan yleisin väri nähdäänkin helposti tylsänä, paikallaan pysyvänä sekä mitäänsanomattomana, vaikka todellisuudessa harmaa on mustan ja valkoisen välin täyttävä suunnattoman moninainen maailma. Kotimainen Huminoida luo esikoisellaan sävyrikkaan maailman, jonka pääväri on harmaa, mutta josta löytyy sävyjä ja tasoja.

Aluksi nousemme korkeuksiin Time and Space / Whiteout soidessa teräksisessä hississämme, joka pysähtyy vasta suunnattoman betonisen tornin huipulla. Näemme nyt horisontteihin jatkuvan metropolin, jonka harmaita kanjoneita värittävät loputtomat värivalot ja liikenteen luomat valovirrat. Tämä kaikki luodaan elektronisin keinoin, todellisuuden rakentuessa Blade Runnerin maailmasta tutuista palasista. Harmaa vakuuttaa.

Hiukan myöhemmin Bygone Wars / Whiter Noise sulauttaa kaikki sodat yhdeksi mutaiseksi joukkohaudaksi ja kiviseksi tuntemattoman sotilaan patsaaksi, jonka graniittisen muistomerkin juurella lepattaa uuden toivon ja huomisen kipinä. Alun sekasorron jälkeen kappaleen kauneus suorastaan viiltää, kun jokainen kaatunut kohoaa suureen valkeuteen, josta kaikki lähtee ja kaikki palaa. Harmaa koskettaa.

Huminoida partioi pääosin elektronisen huminan ja sykkivän elektron rajoilla, välillä luotetaan kraftwerkmaiseen synapoppailuun ja pariin otteeseen eksytään jopa synteettisen dronen lähistölle. Viimeksi mainitun tyylin terävin tuotos on Folk of the Twilight Countries, jossa räjähtävä voima päästetään viimeisen minuutin ajaksi valloilleen pitkän hehkutusjakson päätteeksi. Hillittynä pidetty harmaa osaa näemmä myös raivota.

Mainittujen ässien lisäksi Whiter Album on pullollaan takuuvarmoja numeroita, eikä kiekolta löydy ainuttakaan suoranaista hutia. Levyä kuunnellessa käykin selväksi, että musta ja valkoinen ovat vain äärimmäisiä harmaan sävyjä ja miltei kaikki merkityksellinen universumissa sijaitsee näiden ääripäiden välissä.