Suonna Kononen: Suomenhevonen ja muita lauluja

Pilfink Records

Kotimaisen lauluntekijäkulttuurin itäistä laitaa jo liki 20 vuotta kyntänyt Suonna Kononen (s. 1971) on ehtinyt vaikuttaa useissa kokoonpanoissa, joista viimeisimmät Huojuva lato ja Folkswagen lienevät tunnetuimpia. Näitä ennen Konosen hauraan kirpeää ja neilyounginsa varhain sisäistänyttä laulantaa on kuultu orkestereissa Tuhatkauno, Korpraali kukkakaali ja Suuri silmä. Käsillä olevan retrospektiivin julkaisemiselle löytyy siis päteviä perusteita – etenkin kun 90-luvun pien- ja omakustannemateriaaliin on Konosen tuoreimmista levytyksistä innostuneiden ollut vaikea päästä tutustumaan. Edellä mainittujen yhtyeiden katalogeista noukittujen kappaleiden lisäksi Suomenhevoselle on seulottu mukaan muutamia sooloesityksiä täydentämään kokonaiskuvaa omaperäisestä lauluntekijästä.

Konosen omin laji on oodi, ylistyslaulu usein jo menneelle tai viittä vaille kadonneelle asialle tai ilmiölle. Oli kohteena sitten tytär, hevonen, lakkautettu kyläkauppa tai Junnu Vainio, suhtaudutaan aiheeseen aina syvällä kunnioituksella. Vaikka alati läsnä oleva katoavaisuus tuo ilmaisuun melankolisia sävyjä, on Konosen soundi ja asenne ollut varhaisista Suuri silmä -äänityksistä nykypäivän aikuiseen countryyn saakka optimistisen vaivaton. Joskus tuloksena on ollut kerrassaan yhdentekeviä rämpytelmiä, joiden pohjoiskarjalainen idyllikuvasto halaa kuulijansa tukehduksiin auvoisuudellaan. Esimerkiksi Vanhan kyläkaupan rappusilla ja tuore Muumipaitainen prinsessa ovat vilpittömyyttään korostavia, kauniita, mutta pehmeydessään hirvittävän tylsiä tekeleitä.

Vastapainoksi Suomenhevoselle mahtuu muutamia suomifolkin ja -countryn unohdettuja miniklassikkoja. Tuhatkaunon jatsahtava Jos tulis’ uusi Junnu yhdistää riemukkaalla tavalla Konosen taitavan sanailun ja tavan ylistää esikuviaan. Folkswagenin Volodja tahtoo lentää koskettaa sähköisemmin, Korpraali kukkakaalin Japanin-kone taas pelkistetysti ja hienoon lauluharmoniaan turvautuen. Riipivimmäksi tyhjenevän maaseudun kuvaukseksi nousee vuoden 1995 sooloveto Vanha miilunvartija, jonka raakuutta toivoisi kuulevansa myös uudemmissa ja laadukkaammissa, mutta samalla särmättömämmissä laulelmissa.

Runsaasti kuvamateriaalia ja pieniä kappalekohtaisia huomioita sisältävä kansivihko lisää Suomenhevosen kuuntelumukavuutta. Kaikkiaan paketti luo kuvan sympaattisesta ja asiaansa horjumatta uskovasta kansantaiteilijasta, jonka laulut ovat harvoin täyttä kultaa, mutta silti niiden parissa huomaa viihtyvänsä.