Alghazanth: Vinum Intus

Woodcut

Alghazanthin tuorein, järjestyksessään kuudes pitkäsoitto Vinum Intus saattaa kuultavaksi massiivista, mahtipontista ja majesteettista mustaa metallia äärimmäisen pimeällä tunnelatauksella. Ritisevän kylmään saundimaailmaan verhottu teos kumartaa sävellystensä kautta varsin perusluontoisten asiain suuntaan: musiikki hakee pontensa yksinkertaisesti todella vetoavista melodisista aineksista ja suodattaa nämä tinkimättömällä sovitusotteella äärimmäiseksi, mutta omalla tavallaan kauniiksi kokonaisuudeksi. Sijaa tallenteelta löytyy niin ajattoman melankoliselle tunnelmoinnille kuin hypernopealle paahtamisellekin draaman kuljetuksen kompastelematta.

Yhtyeen aiempaan tuotantoon verrattuna kehitysaskeleet suuntaavat varsinkin sovitusten puolesta korkeuksia tavoitteleviin sfääreihin: dynamiikka hitauden ja nopeuden, tunnelmallisen ja raivokkaamman ilmaisun välillä on syvempi ja monipuolisempi kuin aiemmin. Päällimmäisin osoitus tästä ovat kuoro-osuudet, joita yhtyeen tuotannossa ei aiemmin ole kuultu. Vinum Intuksella nämä osiot onnistuvat vaihtelevalla menestyksellä, With a Thorn In Our Hearts -kappaleen tunnelmaltaan levyn vahvimmaksi nostaen mutta toisaalta Our Ascent of the Towerissa kärinän ja kuoron yhdistämisellä vaivaannuttavan efektin luoden – kontrasti elementtien kesken on toisinaan liian suuri eheyden saavuttamiseksi. Tämä näkyy myös itse kokonaisuudessa luoden säröjä muutoin vaikuttavaan ja jylhään yleiskuvaan.

Siinä missä Vinum Intuksella sävellyksen puolesta operoidaan varsin perustavien elementtien parissa, on sanoitusten sija erilainen. Lyriikoiden teemana okkultistinen satanismi on black metalissa toki tietyllä tapaa itsestäänselvyys, mutta Alghazanthin tapauksessa sanojen muoto ottaa kokonaisuuden kannalta paljon vaikuttavamman osan kuin yleisesti. Vokaalien kautta ilmiintyvä kuvasto on ilmaisuvoimaltaan äärimmäisen tenhoavaa ja elämyksellistä luettavaa jopa irroitettuna taustastaan – vieläpä ilman ideologisia sitoumuksia. Rumpali-sanoittaja Gorath Moonthornille onkin myönnettävä uskomattoman intensiivisen lyömäsoitintaiteilun lisäksi tunnustusta myös kirjoittamistaan lyriikoista, yhtyeen luomusten toiseudellinen estetiikka kun kristallisoituu lopulliseen muotoonsa niiden myötä.

Alghazanthin ja Vinum Intuksen suhde ympäröivään genreen onkin aiempien piirteiden valossa varsin mielenkiintoinen. Se on luonteensa pohjakerroksiin porauduttaessa hyvin melodinen ja tyylinsä viitekehyksessä sangen tarttuva tuotos, genretietoisimmille siis tietyin varauksin ja kärjistetysti "vääriä arvoja" edustava, mutta vain muotoseikoiltaan. Levyn olemuksessa piileskelee syvempi luonto: Alghazanthin musiikki on juuriaan myöten synkkää taidetta, joka näennäisestä populistisuudestaan huolimatta on täynnä pyhää pimeyttä ja mustan sielun ideologiaa. Levyn kannalta ehdottoman vaikuttava piirre on sen tapa löytää yksinkertaisista piirteistä kompleksisuus, luoda musiikkiin henki ja kätkeä sisäänsä filosofisia elementtejä – tehden jollain salaisuuksiin kiedotulla reseptillä perinteisistä ja tutuista ratkaisuista edistyksellisiä ja tuoreita.