TV-Resistori: TV-Resistori

Fonal

Sympaattista lo-fi-poppia soittavan turkulaisen TV-Resistorin uutta kolmatta levyä on maltettu odotella jo viisi vuotta. Kannattiko odottaa? Todellakin. Päivi Kankaron ja Yrjö Saarisen toisiinsa kietoutuvalle laululle, Aleksi Salon kepeille kompeille ja nykymuodossaan Tomi Helomaan täydentämän bändin pienesti pehmeille soundillisille sivelyille rakentuva ilme on ihan yhtä hurmaava kuin ennenkin, biisikynästä irtoaa koukuttavia yksilöitä ja arkisen herkät tarinat viehättävät. Kokonaisuutena albumi on entistäkin tasapainoisempi. Pitkään kestänyt rakennustyö ei ole aiheuttanut ilmeeseen väkinäisyyttä eikä lopputulosta hiottaessa ole hukattu yhtyeen irtonaista heleyttä.

Avausraita Ajasta jäljessä sukeltaa Yrjön silittelevästi kaartavan laulun johtamana tutun pienesti hymyilevään ja reippaasti helkyttelevään Resistori-soundiin. Hitikkäämpi vaikutelma nousee silti kahdesta seuraavasta. Päivin laulama selkeästi koleampi, tarttuvalla kosketinkuviolla varustettu Funtsi iskee kerrollaan kuulaasti korkealle. Samaan tapaan albumin avausraitoihin nousee Yrjön laulama ja Päivin stemmoilla tukema pehmeän haikea Ilta aikaa, jossa Respan harmonisuus pääsee oikeuksiinsa. Hyväntuulisen harmittomuuden ja hiukan tummemman melankolian välillä tasapainoileva Toivon että suukonkin saan ei juurikaan laske käyrää, ja nousuun se siitäkin kääntyy aika perus-Respaslovari Pidän susta, tyhmän tahtiin. Ihan samanlaista samantein koukuttavaa otetta niissä ei ehkä ole kuin edellisissä mutta harmittomassa sympatiassaan, puuteripilvisyydessään ja tarinoidensa naivistisessa ajattomuudessaan ovat nekin yhtä lailla vahvoja yksilöitä Respan biisiperheessä. Ja mitä useamman kerran viime mainitunkin kuuntelee, sitä syvemmälle se porautuu.

Mukavalla vinokompilla konkkaava Koputan puuta on taas niitä samantein päähän jääviä yksinkertaisesti erinomaisia koukuttajia. Pienillä mutta värikkäillä kuvioilla on saatu mainio mollidisko-sävellys aikaan. Unelias Kaivoin kuopan jää ehkä eniten ohilipuvaksi tunnelmoinniksi, kun taas Voi ei, ei voi olla totta palauttaa töksäyttelevän tanssilattiamolli-fiiliksen pakettiin. Mitä se ei kadota edes lopun metelimausteisiinsa... Astetta tummempaa sävyä lähes Leevi & The Leavingsin taajuuksilta poljentoonsa ammentava Minne ratsuni laukkaa ei poistu diskosta, siinä missä edellisen Serkut rakastaa paremmin -levyn vitosraidan teemaa jatkava päätösraita E.S.O.P.M.J.M.V.M.P.S.O. (Pallo) laahautuu hymyilevän haikeasti mollissa, käärien levyn uneliaasti pakettiin mandoliininnäppäilyllään.

TV-Resistori on palannut, vähintään yhtä vahvana, vireänä ja söpönä kuin mihin Serkut yhtyeen jätti.